Syyskuu

Syyskuun myötä sisustukseen hiipivät sadonkorjuun sävyt tavalla tai toisella. Omenavatien ja kerättyjen yrttien, marjojen, luumujen ja kesäkurpitsojen myötä keittiöön ovat tiensä löytäneet myös tylsät banaanikärpäset, mutta siitäkin huolimatta hedelmävadit ja viimeiset kesäkukat saavat loistaa keittiössä.

Viime viikonloppuna syksyisen keittiön piristykseksi ripoteltiin myös vaaleanpunaista flamingo-henkisten illanistujaisten myötä. Hyödynsin oma pihan satoa illan tarjottaviin, ja tietysti halusin myös kokeilla uusia reseptejä, vieraita kun oli tulossa. Tein esimerkiksi ricotta-kesäkurpitsa piirakan valmiista voitaikinasta ja puolukka-kinuski kahvikakun jälkiruokapöytään. Halusin myös kokeilla "omenadonitseja", mutta koska minulla ei ole näprääjägeeniä, ne vaihtuivat lennossa tarte tatin -tyylisiksi nurin päin paistetuiksi omenaherkuiksi. Viimeisimmistä Koti ja Keittiö -lehdestä löysin puolestaan ruotsalaisen lohen ohjeen, jossa raakojen lohifileiden päälle kaadetaan etikkainen mausteliemi kuumana, ja annetaan kypsyä huoneenlämmössä ensin puolisen tuntia, jonka jälkeen kala liemineen nostetaan jääkaappiin edelleen maustumaan. Tarjoiluun lisäsin kalan kanssa smetanaa ja kaviarttia. Kalan kaverina meillä oli uunikasviksia ja kylmänä tarjottua sitruunaista kyssäkaalia. 

Flamingon sadonkorjuujuhlat sujuivat mukavasti, ja samalla sain kiittää ystäviäni taannoisesta avusta, jonka saimme esikoiseni perhejuhlaan. Ystävät ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi juhlan keittiöhommiin, ja tästä meille olikin aivan korvaamaton apu. Nyt flamingon-juhlien merkeissä pääsin puolestani vastaamaan tarjoilusta sekä tarjottavasta. Ja illanistujaisten merkeissä on aina kiva kokoontua rupattelemaan!

Vieläköhän aurinkoinen ja lämmin syksy jatkuu pitkään?











No comments