Teimme päiväretken Vallisaareen lauantaina. Tarkoitus oli ennen kaikkea tutustua Helsinki Biennaalin teoksiin mukavan ulkoilupäivän merkeissä.
Lauantaina meren yllä roikkui sumu. Lautta lähti Helsingin Kauppatorin rannasta sumutorveaan soittaen. Sää oli kuitenkin kohtalaisen lämmin, ja saarella oli kiva tarpoa pitkin merkattuja reittejä. Osaan historiallisiin rakennuksiin sijoitetuista teoksista oli sen verran pitkät jonot, että jatkoimme kierrostamme eteenpäin ja keskityimme ulkoteosten lisäksi niihin, joihin pääsimme sisään kohtuullisella jonottamisella.
Vallisaaren rakennusten rapistuva kauneus oli vangitsevaa. Samalla pohdimme saaren tulevaisuutta. Jääkö Vallisaaren rakennuskannasta mitään jäljelle tulevia sukupolvia ajatellen? Sen verran huonoon kuntoon rakennukset ovat päässeet, että osaa niistä ei enää pelastaisi edes mittava remontti. Se tuntuu kyllä valtavalta haaskaukselta varsinkin kun saaren historia ulottuu useiden satojen vuosien taakse.
Vallisaarta on joskus aikoinaan kutsuttu Lampisaareksi. Merenkulkijat ovat pysähtyneet saarelle täyttämään makeavesivarantojaan. Lammen kohdalla pysähdyimme mekin hetkeksi, mutta tätä nykyään kyltit kieltävät ja varoittavat poistumisen reitiltä metsän puolelle sekä myös uimisen kyseisessä lammessa. Syynä on vuoden 1937 tuhoisa räjähdeonnettomuus saarella. Vieläkään ei olla täysin varmoja, että kaikki vanhat räjähteet olisi saatu siivottua saaren maaperästä. Venäjän vallan aikana lampeen on myös upotettu kaikenlaista romua, joten sukeltelu lammessa voisi olla vaarallista.
Matkamiesten pysähdyspaikkana toimineen Vallisaaren aktiivisempi käyttö alkoi tiettävästi 1700-luvun puolella, kun sinne sijoitettiin luotsitoimintaa. Luotsien oli kätevä nousta aluksiin kapeasta Kustaanmiekasta. Ruotsinvallan aikana saareen rakennettiin myös pieni linnake, mutta sen käyttöönotto ei ollut aktiivista. Tämän katsotaankin auttaneet venäläisiä valloittajia 1800-luvun alkupuolella, kun Vallisaaren kautta pystyi hyökkäämään Suomenlinnaan, ja valloittamaan sen Venäjän lipun alle.
Vallisaaren historia jatkui pitkään vielä sotilaallisena. Suomen itsenäisyyden jälkeen saari jäi edelleen armeijan alueeksi, mutta siellä oli myös muuta toimintaa. Vilkkainta elämä ja asutus Vallisaaressa on ollut 1950-luvun tietämissä, jolloin saarella oli yli 300 vakituista asukasta. Sen jälkeen toiminta on saarella hiipunut pikku hiljaa, ja rakennuskanta on jäänyt pitkälti oman onnensa nojaan.
Nyt Biennaalin merkeissä oli kiehtovaa kierrellä esimerkiksi kauniin tiiliverhoillun kerrostalon rappukäytävissä ja huoneistoissa, joissa tuoreimmat pinnat olivat noin 60-luvulta. Mielikuvitus alkaa kyllä tuollaisessa miljöössä laukkaamaan, ja sielun silmin sitä voi kuvitella sen aikaista elämää samoihin pihapiireihin ja kylänraitille. Samalla sitä toivoo, että rakennukset eivät olisi niin huonossa kunnossa, ja että osa säilyisi vielä pitkälle tulevaisuuteen.
Vallisaaren tulevaisuutta on pohtinut Metsähallituksen luontopalvelut vuodesta 2013 asti, ja työ on edelleen käynnissä. Tältä pohjalta saari avattiin yleisölle vuonna 2016. Vallisaaren kuulumisia voi seurata osoitteessa vallisaari.fi. Biennaali on avoinna 26.9.21 asti.
No comments