Päätin pitkästä aikaa osallistua kuvahaasteeseen, jossa vuoden jokaiselle päivälle on oma aiheensa. Olen tälläisiä joskus aiemminkin kokeillut, mutta homma on lopahtanut muutaman osallistumispäivän jälkeen. Saapa nähdä miten tällä kertaa käy. Tällä kertaa osallistuminen on tosin helppoa, koska päivittäiset kuvat julkaistaan joko Instaan tai haasteen omalle Facebook-sivulle.
Eilen aloitettiin "I am here" teemalla, ja tänään on vuorossa "keltainen". Aamusella ajattelin, että jos vain suinkin ehdin päivänvalon aikaan ottamaan kuvasen, niin teemaan sopien uusi keltainen paitani (ale-löytö!) kuvautuu päälläni (selfie, selfie). Mutta ei. Eihän tähän pimeyteen voi muuta sanoa kuin...
Onneksi kukkamuistotkin tarjoilevat väriterapiaa. Selailin viime syksyn Brinkhall Workshopin kuvasaldoa, ja sieltä löytyy vielä niin monta ihanaa otosta, jotka eivät ole valmiiksi kuviksi asti koskaan päätyneet. Workshopin kukka-anti oli kyllä niin uskomaton, ja Brinkhallin kartono niin kaunis miljöö, että jo näitä kuvamuistoja katselemalla elämänlaatuni parani tälle päivää monta kymmentä prosenttia. Muuten tulee kyllä huovattua sydäntäriipivissä mollisoinnuissa. Koska mä voin. Ja kaikelle on aikansa. Vai mitä näitä nyt on.
Ihmiset kaupanjonoissa
Ihmiset liikennevaloissa
Moottoritiellä kohti kotia
Kaikilla kohdaltansa sama määränpää
Varovasti nyt (Egotrippi)
Subscribe to:
Posts (Atom)