Trean sisustusblogi

Hyvää joulua!

Meillä on joulukuusi koristeltuna ja rosolliainekset hankittuna. Aattoaamuun menee perunoiden ja porkkanoiden keittäminen rosollia varten, mutta muutenhan tuo on pilkkomista vaille valmis. Esikoinen valmisti meille jouluiset laatikot vegaanisina, ja ohjeistus oli vielä paistaa perunalaatikko, joka odottelee tätä toimenpidettä pakastimessamme. Nuorimmaiselle on varattuna vöner-viipaleita ja omalle lautaselleni toivon kalaa monessa muodossa. Eiköhän me näillä antimilla pärjätä mainiosti aattoillan.

Joulupäiväksi meille on tulossa vanhemman tyttären perhe vieraisille, ja tarkoitus on viihtyä brunssin merkeissä viime vuotiseen tapaan. Nyt mukana tosin on yksi uusi perheenjäsen, ja menot sekä aikataulutukset menevät yhden taaperon ja pienen vauvan mukaan. Siinä meillä on sitä oikeaa joulun taikaa.

Ystäväporukan kanssa ollaan alustavasti puhuttu Tapaninpäivän ajelusta, eli kahvitellaan pienellä porukalla ja muistallaan tämän vuoden seikkailuja sekä suunnataan katseet tulevaan. 

Onnellista uutta vuotta! 

Lähdimme kaveriporukan kanssa katsastamaan Kööpenhaminan joulutunnelmia. Joulumarkkinoita Kööpenhaminasta löytyy lukuisia, ja ne kaikki ovat tunnelmallisesti valaistu, eikä koristeluissakaan ole säästelty. Glögi-kojuja kaupungissa on joka lähtöön ja makuun. Glögin voi halutessaan terästää suosikki juomallaan. Vaihtoehdoista ei todellakaan ole pulaa. Glögi-mukin kanssa käteen mahtuu tietysti pølse-kojusta ostettu makkara joko sellaisenaan tai vaalean sämpylän sisään sujautettuna. Tanskalainen versio hot dogista taltuttaa suuremmankin välipalan tarpeen. Kovin suosittuja nuo pikku makkarakioskit glögikavereineen tuntuivat olevan. Me tyydyimme testailemaan glögiä tanskalaiseen tapaan Nyhavnin alueella kävelessämme. Lämmin juoma piristi kummasti kävelylenkkiä. Sää kun oli viime viikonlopun aikana Kööpenhaminassa sangen talvinen. Lämpötilat pyörivät siinä nollan tuntumassa ja taivaalta tihutteli vettä. Lunta alueelle oli satanut loppuviikosta, mutta lumet olivat jo ehtineet pääsääntöisesti sulaa meidän saapuessa paikalle.

Meidän viikonloppumme koostui pääasiassa käveleskelystä ja maisemien, talojen ja arkkitehtuurin ihastelusta. Hotellimme (Nobis) sijaitsi Tivolin lähistöllä, ja huvipuiston huikean näyttävä talvivalaistus houkutti pysähtymään ja ihmettelemään valoketjujen määrää. Söpö yksityiskohta oli Tivolin aitaan ripustetut mistelinoksaniput. Misteleitä roikkui muutenkin vähän siellä ja täällä ympäri kaupunkia. Mistelinoksaperinne voisi mielellään rantautua Suomeenkin vähän reilummin. Itse olen ainakin koittanut metsästää misteliä kukkakaupoilta joulunaikaan, ja usein jäänyt ilman tuota oksanippua.

Viikonlopun jäljiltä askelmittari näyttää mahtavia lukuja, ja kyllä tuo kävelykierros myös tänään jaloissa tuntuu. Mieli on pikku reissun jäljiltä kuitenkin iloinen, ja kotoinen joulunodotuskin saa pikku hiljaa käynnistyä tosi tarkoituksella. Jos mistelinippu jää tänä vuonna metsästämättä, niin täytyy panostaa sitten perinteisesti kuusipuuhun, rapun havuihin ja joulukukka-asetelmiin.

PS. Yllättävän monella kööpenhaminalaisella näytti olevan tonttulakki päässä jo tässä vaiheessa joulukuuta. Kyllähän se tietysti piristää katukuvaa, kun jotain hauskaa ja värikästä on tuotu harmaan talven keskelle vaikka juurikin tonttupipon merkeissä. Punavalkoisia joulun värejä tanskalaiset rakastavat tottakai muutenkin kovasti.

Tänään on ollut kirpeä ja aurinkoinen pakkaspäivä Loviisassa, ja sitä myöden aivan mainio ajankohta vierailla loviisalaisissa wanhan ajan joulukodeissa. Piipahdimme Ruotsinpyhtään ruukissa, missä liikkeellä näytti olevan runsaasti ihmisiä niin joulukotien kuin myyjäistenkin merkeissä. Tämän jälkeen suuntasimme Loviisan keskustan alueen kautta vielä Skinnarbyhyn, jossa Kauppiaantalo oli koristeltu jouluun. 

Joulukodit oli jälleen puettu parhaimpiinsa, ja saimme ihailla erilaisia koristeita, asetelmia ja kynttilänvaloa. Joulukotien kiertelyn jälkeen tuntuu aina siltä, että omaan kotiinkin voisi ripotella hieman joulun taikaa muutaman koristeen merkeissä. Ehkäpä kauden ensimmäinen glögimukillinenkin voisi olla paikallaan?

Kuvat: Kauppiaantalo 1 - 7, Lilla Ljuva 8 - 14 - copyright @lillalovisaphotography

Retro sohva rantautui olohuoneeseemme, ja melkein samalla oven avauksella sisään pääsi livahtamaan myös pikkujoulu. Vaikka pidän kovasti myös raikkaista perusväreistä, nykyiseen kotiimme on päätynyt myös runsaasti murrettuja sävyjä. Tämä lienee ainakin osittain olohuoneessa näkösällä olevan hirsiseinän vaikutusta. Tummunut hirsi on viekoitellut kaverikseen myös muita murrettuja sävyjä, kuten sohvista löytyvää keltaista ja sammaleenvihreää.

Sohvia olohuoneessamme on tätä nykyään oikein kolme kappaletta, kun en ole vielä osannut päättää mikä näistä sankareista laittaisi "etsitään uutta kotia" ilmoituksen some-kirpparille. Saa nähdä miten käy siinä vaiheessa kun joulukuusi koittaa vielä mahtua ovesta sisään. Sohvapaljous toki mahdollistaa rentojen lueskelu- ja elokuvahetkien suunnittelun tositarkoituksella. Mahtuisi tuohon toki jokunen kyläilijäkin pötköttelemään.

Ei tässä auta kuin kylvää kausivaloja joka nurkkaan suurin piirtein Amerikan malliin, ja poltella laatikollinen kynttilöitä viikossa. Onneksi joulun odottelu ja tulevat pyhät katkaisevat tämän kaamoksen kamelinselän, ja yhtäkkiä taas tammikuussa auringonvalo pääsee yllättämään. Toivossa on hyvä elää.

Itse asiassa toissa päivänä innostuikin ottamaan nämä olohuonekuvat auringonsäteiden saattelemana. Hetkisen kultainen valo raikasti nurkat ja sai peilin kultaiset kehykset hehkumaan. Sitten olikin taas pimeää.

PS. Peräkammarin puolella siintelee myös projekti: tapettia on seinässä nyt yksi rulla. Jatkoa odotellessa (eli koska käteni tarttuvat jälleen liisterisutiin kameran sijasta)!

Kevättä odotellessa! Mieltä ilahduttavat onneksi myös syksyn aurinkoiset päivät, kauniit ruskan sävyt ja tulevat sumuiset aamutkin. Sumuisia maisemia ihailen mielelläni tuolla merenrannassa tai muun vesistön äärellä. Luonnon kauneudesta voi ammentaa voimia kohdata pimeä vuodenaika, johon olemme nyt taas pikku hiljaa vaipumassa. 

Kun muut keinot on käytetty, täytyy sytyttää kynttilä aamupalapöytään tunnelmaa luomaan. Näin se syksykin vähän kerrallaan selätetään, ja äkkiä onkin jo joulu ja talvi vähintäänkin kalenterin sivuilla. Oijoi.

Teimme päiväretken Vallisaareen lauantaina. Tarkoitus oli ennen kaikkea tutustua Helsinki Biennaalin teoksiin mukavan ulkoilupäivän merkeissä. 

Lauantaina meren yllä roikkui sumu. Lautta lähti Helsingin Kauppatorin rannasta sumutorveaan soittaen. Sää oli kuitenkin kohtalaisen lämmin, ja saarella oli kiva tarpoa pitkin merkattuja reittejä. Osaan historiallisiin rakennuksiin sijoitetuista teoksista oli sen verran pitkät jonot, että jatkoimme kierrostamme eteenpäin ja keskityimme ulkoteosten lisäksi niihin, joihin pääsimme sisään kohtuullisella jonottamisella.

Vallisaaren rakennusten rapistuva kauneus oli vangitsevaa. Samalla pohdimme saaren tulevaisuutta. Jääkö Vallisaaren rakennuskannasta mitään jäljelle tulevia sukupolvia ajatellen? Sen verran huonoon kuntoon rakennukset ovat päässeet, että osaa niistä ei enää pelastaisi edes mittava remontti. Se tuntuu kyllä valtavalta haaskaukselta varsinkin kun saaren historia ulottuu useiden satojen vuosien taakse.

Vallisaarta on joskus aikoinaan kutsuttu Lampisaareksi. Merenkulkijat ovat pysähtyneet saarelle täyttämään makeavesivarantojaan. Lammen kohdalla pysähdyimme mekin hetkeksi, mutta tätä nykyään kyltit kieltävät ja varoittavat poistumisen reitiltä metsän puolelle sekä myös uimisen kyseisessä lammessa. Syynä on vuoden 1937 tuhoisa räjähdeonnettomuus saarella. Vieläkään ei olla täysin varmoja, että kaikki vanhat räjähteet olisi saatu siivottua saaren maaperästä. Venäjän vallan aikana lampeen on myös upotettu kaikenlaista romua, joten sukeltelu lammessa voisi olla vaarallista.

Matkamiesten pysähdyspaikkana toimineen Vallisaaren aktiivisempi käyttö alkoi tiettävästi 1700-luvun puolella, kun sinne sijoitettiin luotsitoimintaa. Luotsien oli kätevä nousta aluksiin kapeasta Kustaanmiekasta. Ruotsinvallan aikana saareen rakennettiin myös pieni linnake, mutta sen käyttöönotto ei ollut aktiivista. Tämän katsotaankin auttaneet venäläisiä valloittajia 1800-luvun alkupuolella, kun Vallisaaren kautta pystyi hyökkäämään Suomenlinnaan, ja valloittamaan sen Venäjän lipun alle.

Vallisaaren historia jatkui pitkään vielä sotilaallisena. Suomen itsenäisyyden jälkeen saari jäi edelleen armeijan alueeksi, mutta siellä oli myös muuta toimintaa. Vilkkainta elämä ja asutus Vallisaaressa on ollut 1950-luvun tietämissä, jolloin saarella oli yli 300 vakituista asukasta. Sen jälkeen toiminta on saarella hiipunut pikku hiljaa, ja rakennuskanta on jäänyt pitkälti oman onnensa nojaan.

Nyt Biennaalin merkeissä oli kiehtovaa kierrellä esimerkiksi kauniin tiiliverhoillun kerrostalon rappukäytävissä ja huoneistoissa, joissa tuoreimmat pinnat olivat noin 60-luvulta. Mielikuvitus alkaa kyllä tuollaisessa miljöössä laukkaamaan, ja sielun silmin sitä voi kuvitella sen aikaista elämää samoihin pihapiireihin ja kylänraitille. Samalla sitä toivoo, että rakennukset eivät olisi niin huonossa kunnossa, ja että osa säilyisi vielä pitkälle tulevaisuuteen. 

Vallisaaren tulevaisuutta on pohtinut Metsähallituksen luontopalvelut vuodesta 2013 asti, ja työ on edelleen käynnissä. Tältä pohjalta saari avattiin yleisölle vuonna 2016. Vallisaaren kuulumisia voi seurata osoitteessa vallisaari.fi. Biennaali on avoinna 26.9.21 asti.