Retrommin

Retro sohva rantautui olohuoneeseemme, ja melkein samalla oven avauksella sisään pääsi livahtamaan myös pikkujoulu. Vaikka pidän kovasti myös raikkaista perusväreistä, nykyiseen kotiimme on päätynyt myös runsaasti murrettuja sävyjä. Tämä lienee ainakin osittain olohuoneessa näkösällä olevan hirsiseinän vaikutusta. Tummunut hirsi on viekoitellut kaverikseen myös muita murrettuja sävyjä, kuten sohvista löytyvää keltaista ja sammaleenvihreää.

Sohvia olohuoneessamme on tätä nykyään oikein kolme kappaletta, kun en ole vielä osannut päättää mikä näistä sankareista laittaisi "etsitään uutta kotia" ilmoituksen some-kirpparille. Saa nähdä miten käy siinä vaiheessa kun joulukuusi koittaa vielä mahtua ovesta sisään. Sohvapaljous toki mahdollistaa rentojen lueskelu- ja elokuvahetkien suunnittelun tositarkoituksella. Mahtuisi tuohon toki jokunen kyläilijäkin pötköttelemään.

Ei tässä auta kuin kylvää kausivaloja joka nurkkaan suurin piirtein Amerikan malliin, ja poltella laatikollinen kynttilöitä viikossa. Onneksi joulun odottelu ja tulevat pyhät katkaisevat tämän kaamoksen kamelinselän, ja yhtäkkiä taas tammikuussa auringonvalo pääsee yllättämään. Toivossa on hyvä elää.

Itse asiassa toissa päivänä innostuikin ottamaan nämä olohuonekuvat auringonsäteiden saattelemana. Hetkisen kultainen valo raikasti nurkat ja sai peilin kultaiset kehykset hehkumaan. Sitten olikin taas pimeää.

PS. Peräkammarin puolella siintelee myös projekti: tapettia on seinässä nyt yksi rulla. Jatkoa odotellessa (eli koska käteni tarttuvat jälleen liisterisutiin kameran sijasta)!









1 comment

  1. Siis niin ihana tunnelman sun kodissa on, rakastan!
    Kaunista viikonloppua sinulle <3

    ReplyDelete