Vallisaari

Teimme päiväretken Vallisaareen lauantaina. Tarkoitus oli ennen kaikkea tutustua Helsinki Biennaalin teoksiin mukavan ulkoilupäivän merkeissä. 

Lauantaina meren yllä roikkui sumu. Lautta lähti Helsingin Kauppatorin rannasta sumutorveaan soittaen. Sää oli kuitenkin kohtalaisen lämmin, ja saarella oli kiva tarpoa pitkin merkattuja reittejä. Osaan historiallisiin rakennuksiin sijoitetuista teoksista oli sen verran pitkät jonot, että jatkoimme kierrostamme eteenpäin ja keskityimme ulkoteosten lisäksi niihin, joihin pääsimme sisään kohtuullisella jonottamisella.

Vallisaaren rakennusten rapistuva kauneus oli vangitsevaa. Samalla pohdimme saaren tulevaisuutta. Jääkö Vallisaaren rakennuskannasta mitään jäljelle tulevia sukupolvia ajatellen? Sen verran huonoon kuntoon rakennukset ovat päässeet, että osaa niistä ei enää pelastaisi edes mittava remontti. Se tuntuu kyllä valtavalta haaskaukselta varsinkin kun saaren historia ulottuu useiden satojen vuosien taakse.

Vallisaarta on joskus aikoinaan kutsuttu Lampisaareksi. Merenkulkijat ovat pysähtyneet saarelle täyttämään makeavesivarantojaan. Lammen kohdalla pysähdyimme mekin hetkeksi, mutta tätä nykyään kyltit kieltävät ja varoittavat poistumisen reitiltä metsän puolelle sekä myös uimisen kyseisessä lammessa. Syynä on vuoden 1937 tuhoisa räjähdeonnettomuus saarella. Vieläkään ei olla täysin varmoja, että kaikki vanhat räjähteet olisi saatu siivottua saaren maaperästä. Venäjän vallan aikana lampeen on myös upotettu kaikenlaista romua, joten sukeltelu lammessa voisi olla vaarallista.

Matkamiesten pysähdyspaikkana toimineen Vallisaaren aktiivisempi käyttö alkoi tiettävästi 1700-luvun puolella, kun sinne sijoitettiin luotsitoimintaa. Luotsien oli kätevä nousta aluksiin kapeasta Kustaanmiekasta. Ruotsinvallan aikana saareen rakennettiin myös pieni linnake, mutta sen käyttöönotto ei ollut aktiivista. Tämän katsotaankin auttaneet venäläisiä valloittajia 1800-luvun alkupuolella, kun Vallisaaren kautta pystyi hyökkäämään Suomenlinnaan, ja valloittamaan sen Venäjän lipun alle.

Vallisaaren historia jatkui pitkään vielä sotilaallisena. Suomen itsenäisyyden jälkeen saari jäi edelleen armeijan alueeksi, mutta siellä oli myös muuta toimintaa. Vilkkainta elämä ja asutus Vallisaaressa on ollut 1950-luvun tietämissä, jolloin saarella oli yli 300 vakituista asukasta. Sen jälkeen toiminta on saarella hiipunut pikku hiljaa, ja rakennuskanta on jäänyt pitkälti oman onnensa nojaan.

Nyt Biennaalin merkeissä oli kiehtovaa kierrellä esimerkiksi kauniin tiiliverhoillun kerrostalon rappukäytävissä ja huoneistoissa, joissa tuoreimmat pinnat olivat noin 60-luvulta. Mielikuvitus alkaa kyllä tuollaisessa miljöössä laukkaamaan, ja sielun silmin sitä voi kuvitella sen aikaista elämää samoihin pihapiireihin ja kylänraitille. Samalla sitä toivoo, että rakennukset eivät olisi niin huonossa kunnossa, ja että osa säilyisi vielä pitkälle tulevaisuuteen. 

Vallisaaren tulevaisuutta on pohtinut Metsähallituksen luontopalvelut vuodesta 2013 asti, ja työ on edelleen käynnissä. Tältä pohjalta saari avattiin yleisölle vuonna 2016. Vallisaaren kuulumisia voi seurata osoitteessa vallisaari.fi. Biennaali on avoinna 26.9.21 asti.
















Loviisan Wanhat Talot 2021

Palaan vielä tämän yhden postauksen verran elokuun viimeisen viikonlopun wanhat talot -tapahtumaan Loviisassa. Aiemmin julkaisin jo postaukset vierailuistani Makkaratehtaalla ja Smeds Hemman -kohteissa. Näissä kummassakin kodissa vierailin nyt ensi kertaa. Panostin tänä vuonna muutenkin erityisesti uusiin kohteisiin sekä sellaisiin koteihin, joihin en ole aiemmin päässyt tutustumaan. LWT-viikonloppu tarkoitti siis kohdallani maakuntakierrosta koko Loviisan alueella. 

Kiersin koteja sekä lauantaina että sunnuntaina. Oheistapahtumien ja ruokapaussien lisäksi ehdin kiertää Villa Maamolan, Helgasin kummatkin kohteet, Råbackan, Villa Musican, Klockarsin, Kerttulan, Kauppiaan talon, Villa Voima-Vahtilan, Everstin Linnan, Villa Hannan, Villa Armaan, Sandranmäen ja Villa Elman. Lilla Ljuvassa piti piipahtaa, kun tiesin, että siellä oli tehty remonttia sitten viime näkemän. Ja viikonlopun kiertueeseen kuuluivat tietysti myös nuo ensimmäiseksi mainitut, jotka tuli käytyä toistamiseen sunnuntaina tyttären kanssa. 

Vanhojen talojen tunnelma viehättää minua. Tuntuu myös siltä, että vanhojen talojen asukkaat uskaltavat usein tehdä persoonallisia ja tunnelmallisia sisustusvalintoja. Vai yhdistääkö vanhojen talojen omistajia jo lähtökohtaisesti tietty vallattomuus, joka käy ilmi myös pintamateriaalien ja sisustuselementtien valinnassa? Vanhojen talojen remontoijalla pitää ainakin olla pitkäjänteisyyttä ja tietynlaista kanttia ottaa vastaan mitä rakenteista nyt sattuu kulloinkin löytymään. Monet etukäteen pelottavilta vaikuttaneet remontin vaiheet taklataan kuitenkin asia kerrallaan. Kun rakenteista paljastuu mätä hirsi tai parikin, päädytään kenties ottamaan yhteyttä osaavaan kengittäjään tai mietitään mihin omat voimavarat riittävät. Aika ja raha kun tuppaavat meillä kuolevaisilla olla rajallinen resurssi, niin sitä vasten joutuu tietysti pohtimaan millä aikavälillä ja kenen toimesta kulloinenkin remontin vaihe luonnistuu.

Näitä upeita vaiheita ja toteutuksia saimme siis jälleen ihailla vanhojen talojen avatessa ovensa vierailijoille. Kuvasarjassani vierailemme Helgasin kummassakin asunnossa, Villa Maamolassa ja Lillja Ljuvassa.

Kunnes jälleen kohtaamme!