Joulurauhaa

Hyvää joulua! Treanin kotipesässä joulu on sujunut melkoisen perinteisesti. Pari päivää ennen h-hetkeä sain metsästettyä meille kivan latvakuusen ja houkuteltua sen ihan kuusenjalkaan asti. Kuusi on myös sivistyneesti pystynyt pystyssä.

Tyttäret hoitivat kuusen koristelun ja hieman myös siivoiluja, siinä missä minä postailin lähinnä herttasen tiskin takana vielä viimeisiä lahjamyyntejä hoidellen. Ruokaostoksia teimme pikkasen jo etukäteen, mutta jouluaattona puoli tuntia ennen ruokakauppojen sulkemista, tuli vielä ostettua kolme kassin jackpot joulun pyhien ruoka-aineita. Näistä onkin sitten syntynyt uunilohta, erilaisia laatikoita, salaatteja, juustotarjotinta pipareineen ja tietysti myös hieman suklaataa.

Perheemme esikoisella oli visio, että hän haluaa kokeilla leipäkakun valmistamista. Lohikakusta tuli mainio, ja tänään sellaista saimme siis maistella salaatin ohella. Passasi hyvin iltapäivään, varsinkin kun tuli käytyä myös hieman ulkoilemassa kameran kanssa.

Valo, rauha, kauneus. Sellaista oli tarjolla läheisellä rannalla. Matalasta kulmasta puolen päivän aikaan paistellut aurinko kultasin rannat, ja oli suorastaan häikäisevä heijastellen myös hieman jääriitteestä, joka jo osittain on peittänyt lahdelman.

Lahjapaketeista putkahteli tänä vuonna hieman Marimekkoa, muutama lahjakortti sekä tyttären DIY-valmistamat karkkipurkit. Karkkipurkkien sisältöä on tänään myös napsittu maha pinkeänä, ja pari leffaa on tullut katsottua. Näinpä Joulupäivä on tuntunut rentouttavalta, ja pakko myöntää myös, että pitkältä. Huomenna vartalo kaipaa jo varmasti hieman aktiivisempaa tekemistä. Josko sitä jo hieman töihinkin alkaisi orientoitumaan. Vai pitäisikö vielä käydä rapistelemassa hieman piparikulholla, ja katsoa jotain juustohommelia viinilasillisen oheen.

Halaus!



Hyasinttiasetelma vanhaan soppakulhoon

Vanhan ja uuden liitto on se juttu meidän kotimme sisustuksessa. Uudehko kotitalo tarjoaa melkoisen modernit puitteet asumiselle. Sisustus on sitä vastoin syntynyt pääsääntöisesti kierrätetyn kalustuksen varaan. Joukossa on tosin myös muutamia design-klassikoita, kuten ruokailutilan valaisimina Artekin Chrome Bellit. Pientuotteista meillä löytyy niin uutta kuin vanhaa. Värisävyjä ja asetemia päivitetään melko harvoin, mutta silloin tällöin sentään.

Viime kirppiskierroksella koitin bongailla ovaalinmallisia vanhoja soppakulhoja. Muutama ovaali löytyikin, mutta kulhojen värimaailma ja kuvitus ei ollut ihan oman maun mukainen niissä, joten päädyin pyöreämmän malliseen isohkoon soppa-astiaan.

Soppakulhon värimaailma on sinivalkoinen. Ajatuksena minulla oli tehdä siihen pikkujouluinen valkovihreä asetelma. Kukkakaupassa ei sattunut olemaan kuin yksi valkonen hyasintti, joten myös yksi sininen hyasintti tuli mukaan kokonaisuuteen. Kulhoon mahtu kaiken kaikkiaan yksi jouluruusu, hyansinttejä sekä valkoisena että sinisenä ja pieni muratti. Asetelma peitin omalta pihalta kerätyllä sammaleella.

Kukka-asetelmasta tuli aika söpö ja tietysti oman maun mukainen. Olenkin alkanut tekemään yhä enenevissä määrin kukkajutut itse, mutta onneksi välillä löytää kaupoiltakin suoraan valmiina kivoja leikkoja sekä istutuksia.