Kesä on jo itsessään juhlan paikka. Jou. Helteet hellivät, ja taitavat vielä jatkossa oikein paahtaakin koko Suomen karttaa. Itse pidän lämpimästä, mutta muistetaanpa kaikki huolehtia nestetasapainosta!
Tänään meinasin puolilta päivin pudota riippumatosta, kun Marjo kyseli, että olenko tulossa Ruotsinpyhtäälle kesäjuhliin. Hetken päästä olin koonnut itseni riippumaton syövereistä, ja olin valmis hurauttamaan kauniin juhlapaikan suuntaan. Mainio ruukkilainen pariskunta kestitsi vieraita kauniilla pihamaallaan hyvän ruoan, juoman ja musiikin merkeissä. Tuo maalaisidylliin kunnostettu ja rakennettu puutarha olikin todella kaunis yksityiskohtineen. Pihamaalla oli lukuisia erilaisia tiloja niin ulkosalla kuin piharakennuksen suojissa, ja nämä tarjosivat mahtavat puitteet juhlien järjestämiseen ja seurusteluun.
Ruotsinpyhtään Ruukista osallistuu muuten tämän kesän Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaan useampi mielenkiintoinen kohde, joten Ruukkiin kannattaa ajaa myös vanhojen talojen vuoksi elokuun viimeisenä viikonloppuna. Ruukin alue on vuosi vuodelta virkistynyt ja aktivoitunut. Tänäänkin siellä kävi kiva vilske. Tapahtumia ja toimintaa on mukavasti tarjolla. Teen tässä lähipäivinä erillisen postauksen Ruukin kesätarjonnasta.
Mutta hei, kiitos Marjo kutsusta mukaan kesäjuhlille, ja kiitos juhlat järjestäneelle perheelle. Kiva, kun sain käydä teillä kylässä ♥
PS. Itse olen tosi huono järjestämään juhlia, mutta pitäisi kyllä edes kerran vuoteen oikein kunnostautua. Ja toinen juttu: iski inspiraatio hyökätä oman pihan kimppuun kunnostamaan edes muutamaa neliömetriä parempaan kuosiin. Vai olisiko se sitten kuitenkin tuo aamuinen riippumatto, johon palaan taas kuitenkin...
Showing posts with label ilo. Show all posts
Kesä on juhlaa!
15.7.18
Labels:
ilo,
inspiraatio,
juhlat,
kesä,
Loviisan Wanhat Talot,
piha,
puutarha,
Ruotsinpyhtää
Joulurauhaa
25.12.17
Hyvää joulua! Treanin kotipesässä joulu on sujunut melkoisen perinteisesti. Pari päivää ennen h-hetkeä sain metsästettyä meille kivan latvakuusen ja houkuteltua sen ihan kuusenjalkaan asti. Kuusi on myös sivistyneesti pystynyt pystyssä.
Tyttäret hoitivat kuusen koristelun ja hieman myös siivoiluja, siinä missä minä postailin lähinnä herttasen tiskin takana vielä viimeisiä lahjamyyntejä hoidellen. Ruokaostoksia teimme pikkasen jo etukäteen, mutta jouluaattona puoli tuntia ennen ruokakauppojen sulkemista, tuli vielä ostettua kolme kassin jackpot joulun pyhien ruoka-aineita. Näistä onkin sitten syntynyt uunilohta, erilaisia laatikoita, salaatteja, juustotarjotinta pipareineen ja tietysti myös hieman suklaataa.
Perheemme esikoisella oli visio, että hän haluaa kokeilla leipäkakun valmistamista. Lohikakusta tuli mainio, ja tänään sellaista saimme siis maistella salaatin ohella. Passasi hyvin iltapäivään, varsinkin kun tuli käytyä myös hieman ulkoilemassa kameran kanssa.
Valo, rauha, kauneus. Sellaista oli tarjolla läheisellä rannalla. Matalasta kulmasta puolen päivän aikaan paistellut aurinko kultasin rannat, ja oli suorastaan häikäisevä heijastellen myös hieman jääriitteestä, joka jo osittain on peittänyt lahdelman.
Lahjapaketeista putkahteli tänä vuonna hieman Marimekkoa, muutama lahjakortti sekä tyttären DIY-valmistamat karkkipurkit. Karkkipurkkien sisältöä on tänään myös napsittu maha pinkeänä, ja pari leffaa on tullut katsottua. Näinpä Joulupäivä on tuntunut rentouttavalta, ja pakko myöntää myös, että pitkältä. Huomenna vartalo kaipaa jo varmasti hieman aktiivisempaa tekemistä. Josko sitä jo hieman töihinkin alkaisi orientoitumaan. Vai pitäisikö vielä käydä rapistelemassa hieman piparikulholla, ja katsoa jotain juustohommelia viinilasillisen oheen.
Halaus!

Subscribe to:
Posts (Atom)