Pionirakkaus

Viimeiset oman pihan pionit on kerätty maljakoihin. Helteinen kesäkuu sai pionit kukkimaan hurjan nopeasti, mutta onneksi kukkien kauneudesta sai nauttia hieman pidempään leikkokukkina. Valtavat vaaleanpunaiset kukinnot ovat kyllä uskomattoman kauniita, ja ihanin tuoksu on puolestaan pionipenkkimme valkoisissa lajikkeissa.

Syksyllä pitäisi pistää pionipenkki uusiksi, kun se on niin metsittynyt, ja itse asiassa pikemminkin pionimonttu kuin -penkki. Muuta pihaa on parannettu, niin pionit ovat jääneet hieman turhan syvälle. Kukat ovat kyseisellä paikalla olleet pitkään, joten ylös kaivaminen ja uudelleen istuttaminen on tietysti hieman riskaabelia. Loputtomasti pionit eivät kuitenkaan nykyisessä viidakossa viihdy. 




Löytöjä

Joskus kiva kirppislöytö käynnistää sisustuksen päivityksen. Myös sesongittain piensisustuksen uudelleen organisointi tuo ripauksen piristystä arjen ja juhlan keskelle. Aika usein isot huonekalut pysyvät paikoillaan, ja väriä elämään tuovat esimerkiksi kivat kynttilät sekä tyynynpäällisten vaihto. 

Yläkerran asukas tosin pyöräyttää välillä myös huonekalut uusille paikoilleen, ja virkistää seinille ripustettavia tauluja ja julisteita hieman erilaisilla kokoonpanoilla. Sellainen vyörytys lähti liikkeelle tässä juhannuksen kynnyksellä. Tytär löysi paikalliselta kotikirppikseltä sinisävyisen taulun, ja sen lisäksi ostimme Helsingin Taidehallin valokuvanäyttelystä hänelle julisteen. Muilta osin tytär kävi läpi printtivarastoaan ja järjesteli uutta katsottavaa seinille sen mukaisesti. 

Kesäisen kepeää uutta viikkoa! 









Kesäinen

Hyvää juhannusta!

Nautin suunnattomasti kesästä, lämmöstä, auringoista, valosta ja tietysti kukista, joita tulee kerättyä päivittäin maljakoihin. Pihaltamme saa poimia pioneja ja ruusuja juuri nyt. Niittykukat (rikkaruohot) tekevät seuraa jaloille lajitovereilleen.