Teimme ystäväporukan kanssa pienen kesäisen retken kohteena Ahvenanmaa. Lähdimme autolla matkaan neljän hengen tiimillä, ja päätimme ottaa pienen varaslähdön lomatunnelmiin Mathildedahlin ja Turun kautta. Tällä taktiikalla olimme aamusella valmiina jo Turussa hotelliyön jäljiltä, ja muutaman minuutin ajomatkan päässä laivaterminaalista.
Viiden tunnin laivamatka sujui aurinkokannella pienestä merituulesta ja saaristomaisemista nauttien. Perillä Maarianhaminassa heitimme matkalaukut hotelliin (Pommern), ja jatkoimme samantien päivän seikkailuihin. Ensimmäinen kohteemme oli Kastelholman linnan ympäristö. Itse linna ehti jo sulkea ovensa meidän saapuessa, mutta nähtävää ja kierreltävää riitti ulkoilmamuseo Jan Karlsgårdenissa. Linnan lähistölle on kerätty useampia rakennuksia, ja tämä ulkoilmamuseo havainnollistaa miltä maaseudun elämä on näyttänyt 1850 -luvun tiennoilla Ahvenanmaalla.
Helteisen päivän jälkimainingeissa oli mukava istahtaa ravintola Smakbyn pöytään, ja aloittaa päivällinen kylmillä juomilla. Smakbystä löytyy ravintolatoiminnan lisäksi puoti, tislaamo ja leipomo. Niin Smakbyn kuin muidenkin ravintoloiden ja kahviloiden listalta löytyy tietysti Ahvenanmaan pannukakku, joka tarjoilla luumuhillon (sviskonkräm) ja kerman kera. Ehdin reissulla testata kahden eri ravitsemusliikkeen versiota pannukakusta, ja itse pidin enemmän pannarista, jossa oli riisin asemasta mannaryynejä. Pannukakku ahvenanmaalaisittain on joka tapauksessa tuhti ja maukas jälkiruoka tai kahvipaussin herkkuhetki.
Iltakävelyllä nautimme Maarianhaminan sataman tunnelmassa ja lämpöisestä kelistä auringon pikku hiljaa laskiessa.
Toinen lomapäivä käynnistyi retkellä Getan vuorille (Getaberget). Olimme hyvissä ajoin liikkeellä heti aamupalan jälkeen, ja ihailimme kallioisia maisemia sekä seurasimme vaellusreittiä alemmas laaksoon pirunpellon suuntaan. Jääkautinen kivikko on muokauttunut edelleen ihmisten toimesta, kun pirunpellon kiviä on nosteltu torneiksi ja rykelmiksi. Näkymät muokkautuvat hieman lähes jokaisen vierailijan toimesta, ja kiviähän kohteessa riittää.
Pienen aamupäivän vaelluksen jälkeen suuntasimme Havsvidden -hotellille, joka on rakennettu hulppealle paikalle graniittikallioiden päälle. Merinäköala on hotellilta mitä mahtavin! Nautimme hotellin terassilla oikein hyvän lounaan kylmien juomien siivittävänä. Havsviddenin kalliohuvilat (klipphus) ovat muuten erittäin hyvä vaihtoehto majoittumiseen, varsinkin jos olette liikkeellä hieman isommalla porukalla.
Ahvenanmaan pohjois osasta suuntasimme seuraavaksi kuuluisalle Degersandin hiekkarannalle. Matala hiekkaranta on kansan suosiossa, mutta löysimme rannalta paikan myös rantapyyhkeillemme, ja virkistyimme uinnin merkeissä.
Iltakävelyllä katsastimme vielä Maarianhaminan merikorttelin (sjökvartet), johon olisimme mielellämme ehtineet vaikka lounaalle. Tällä kertaa kävelimme vain alueen venevajojen ja laiturien kautta kohti hotellia ja yöunia.
Viimeinen päivä Ahvenanmaalla jäi hieman lyhyeksi laivan lähtiessä kohti Turkua iltapäivästä. Aamupäivän retkemme suuntautui Lumparlandin St Andeas kirkkoa katsastamaan. Pieni puukirkko oli hyvin tunnelmallinen, ja hiljennyimme hetkeksi nauttimaan pienen kylän kirkon rauhasta. Paluumatkalla Maarianhaminaan pysähdyimme limonadin mittaiselle paussille Amalian limonaditehtaalla. Sitten olikin aika palata kohti laivaterminaalia kassit kilisten. Täytyihän sitä muutama limonadipullo tuliaisiksikin hankkia.
Kaiken kaikkiaan Ahvenanmaa on mukava ja helppo matkailukohde varsinkin jos tykkää ulkoilusta ja luonnossa liikkumisesta. Kesätöissä ollut nuorempi polvi palveli myös sangen usein suomeksi, vaikka itse aloitimme keskustelun ensin ruotsiksi. Palvelu oli myös oikein ystävällistä kesän kiireistä huolimatta. Meistä ainakin vaikutti siltä, että suomalaiset olivat nyt löytäneet Ahvenanmaan sankoin joukoin. Autojen lastaus laivoihin sujui kyllä formulakisojen vauhdilla, mutta siitä huolimatta laivamme lähti myöhässä kohti Turkua. Autoja ja pyöräilijöitä oli vaan sen verran paljon jonottamassa terminaalissa. Kävellen laivaan nousi vain hyvin pieni osa matkailijoista.
Kuvat: Jan Karlsgården ulkoilmamuseo, Kastelholman linna, Smakbyn, Getaberget, Sjökvartet, Lumparlandin kirkko (copyright @lillalovisaphotography)