Trean sisustusblogi

Taannoinen valokuvauskurssi poiki jo lisää inspiraatiota. Dasha Pearsin IG-tilillä käynnistyi valokuvahaaste, johon päätin minäkin osallistua. Tehtävänannosta piti valita kolme määrättyä elementtiä, jotka omasta kuvasuorituksesta tulee löytyä. Omat valintani ovat metsä, lamppu ja "monistaminen", eli omissa kuvissani lamppuja on nähtävillä enemmän kuin yksi.

Itse asiassa alkuperäinen ideani ei ihan onnistunut. Lainasin aggregaatin, jotta saisin metsään sähkövalon mukaan. Aparaatti toimi siinä mielessä, että se kyllä lähti käyntiin ja putputteli, mutta ei tuottanut virtaa pistorasiaan. En siis ripustellut metsään kattokruunuja taikka muodikkaita led-valoketjuja, vaan ryysin lähikaupasta hankkimaan muutaman myrskylyhdyn näköisen patterivalaisimen.

Malliksi suostui tyttäreni, ja pyysin häntä laittamaan tummahkoa huulipunaa, ja muutenkin astetta dramaattisemman meikin. Asuksi valikoitui hieman halloween-henkinen takkimekko. Tarkoitus oli pitää värimaailma suhteellisen hillittynä, sillä kesäinen metsä tuo aina tuon vahvan vihreä elementin kuviin. Lisäksi tuossa meidän lähimetsässä on kiva vanha rakennus, joka toimii osassa kuvista myös taustana.

Treania voi muuten seurata myös IG:ssä tai Facebookissa!

PS. Melko impulsiivisesti laitoin eilen pystyyn vielä erillisen IG:n nimellä Lilla Lovisa Photography. Tässä kun on ollut muutamia kuvaprojekteja, niin on herännyt kysymys millä nimellä tai tilillä asiakasosapuoli tägää ottamani kuvat. Lilla Lovisa on siis syntynyt!

Osallistuin viime viikolla inspiroivalle valokuvauskurssille, jonka vetäjänä toimi valokuvaaja Dasha Pears. Hän on tunnettu taiainomaisista luovista valokuvistaan, jotka leikittelevät asetelmallisuudellaan. Kuvissa on myös hieman epätodellinen tunnelma, joka syntyy tarkkaan harkitusta värimaailmasta, kuvan komponenteista, puvustuksesta sekä meikistä. Hänen kuvissaan on usein pääosassa ihminen, mutta toisinaan ihminen voi olla myös kuvan "asuste".

Minulla on taustalla valokuvausharrastus, ja kaksi aiempaa melko erityyppistä valokuvakurssia. Ensimmäinen kurssini oli täällä Loviisan suunnalla Maria Kalmin opeissa. Puolen päivän sessiossa keskityimme kameran perusteisiin ja teimme harjoituksia. Sittemmin osallistuin myös Petra Veikkolan ja Helmivillakon järjestämään kukkasidonnan ja valokuvauksen yhdistäneeseen yhden päivän workshopiin. Tuokin päivä valokuvauksen parissa oli hyvin antoisa.

Nyt Dasha Pearsin workshopilta odotin eniten inspiraatiota ja vaikutteita. Workshopin Dasha aloitti lyhyellä katsauksella hänen omiin toimintatapoihinsa. Luennon aikana workshopin avustajat ehtivät vielä viimeistellä meidän varsinaisen kuvauksen kohteen, eli mallin, joka oli stailattu kauniisti valkoisen ja vihreän sävyisin kukkasin. Kukkasidonnat nousivat myös kurssipaikan (Viikin kartano) ovenpieliä ja seinää koristamaan. Kuvattavan mallin tyyli, meikki, värimaailma ja asustus oli mietitty harkitusti yhteen lokaation sävymaailman kanssa.

Pääsimme kuvaamaan myös itse mallia, ja tämän jälkeen saimme jokainen myös henkilökohtaisen tehtävän. Minulle tehtävänannoksi osuivat sanat "valkoinen" ja "rytmi". Rytmillä tarkoitettiin lähinnä kuvassa tapahtuvaa toistoa. Dasha oli tuonut mukanaa stailaukseen soveltuvaa esineistöä ja vaatetusta, joista saimme valita sitten tarvittavat yksityiskohdat omaan kuvaharjoitelmaan.

Itse lähdin työstämään ideoita ensin hieman kankeasti ja räpiköiden lähinnä "laatikon" sisäpuolella. Vasta ensimmäisen lyhyen oman kuvasessioni jälkeen sain luovuuden paremmin auki, ja ehkä omalle tyylilleni hieman uskollisemmin lähdin tekemään melkoisen pelkistettyjä ideoita.

Rytmiä omissa harjoituskuvissani edustaa Viikin kartanon pihamaan kivetys, ja valkoista mallin vaatetus ja kukat. Otin myös muita tehtäväkuvia, mutta tässä postauksessa on tehtäväkuvien lisäksi muutama otos meidän workshopin ensimmäisestä kauniista kukkastailauksesta, jonka paikalle olivat luoneet Arteflosin floristi Elina, mallin kaunistamisesta vastannut meikkaaja sekä tietysti workshopin maestro Dasha.

Workshop by Dasha Pears
Kukat Arteflos 
Muah (IG) Beauty_dash_
Malli Peppi

Aurinkoista viikonloppua! Kesäfiilis vaan jatkuu, joten ollaan ihan pihalla ja nautitaan valosta ja auringosta sinisen taivaan alla.

Hyvä muuten, että ei ihan käynyt perinteisesti tyyliin "juhannus yllätti suomalaisen". Keskikesän juhla väijyy tuolla jo ensi viikon puolella, eikä omat ajatukset ole vielä ainakaan mihinkään juhlintaan orientoituneet. Täytyy varmaan asemoida nuppi uudestaan, ja valveutua sen verran, että josko sitä ihan kotosalla sitten tekisi pihahommia ja grillailisi menemään vai pitääkö tässä ihan jotain (epä)virallista ohjelmaakin kehitellä. Joitakin ajatuksia tässä kyllä alkaa heräilemään...

Joko sinulla on juhannuksen kuviot selvillä?

Facebookin uutisvirrasta minut tavoitti rescue-järjestöjen yhteinen kampanja, jonka pääviestinä on "rescue-koirasta on kotikoiraksi". Tämä tietysti osui meidän perheeseemme henkilökohtaisesti, sillä meillä on Romaniasta adoptoitu Rica-koira, joka on meillä asustanut reilut kolme vuotta. Rica ehti ennen meille muuttoa asua noin vuoden tarhalla Romaniassa. Meidän koiramme rescue-järjestö oli Kodittomien Koirien Ystävät ry, joka toimii Romaniassa yhteistyössä Save The Dogs -järjestön kanssa.

Meneillään oleva kampanja haluaa kumota rescue-toimintaan liittyviä uskomuksia ja väitteitä, joita on tietysti monia alkaen eläinten terveydestä, mahdollisista tarttuvista taudeista, eettisyydestä, pentutehtailusta ja koirien käytöshäiriöistä. Erityisesti nyt on keskitetty väittämään, että rescue-koira olisi oletusarvoisesti joko hyvin arka tai agressiivinen.

Oman kokemukseni mukaan koira voi olla arka tai luonnostaan hieman pelokas, vaikka taustalla ei olisikaan ankeita tai traumaattisia pentukokemuksia (tai rescue-menneisyyttä). Rescue-koirissa näkee myös näitä aina yhtä positiivisesti elämään ja ympäristöön suhtautuvia yksilöitä, joita mahdolliset huonot kokemukset eivät ole lannistaneet. Meidän oma koiramme on aika varovainen, ja sanoisin että vieraita tilanteita kohtaan myös arka. Agressiivinen meidän Rica ei ole koskaan, eikä missään tilanteessa. Ei edes tilanteissa, joissa vastaantulevan koiran omistaja ei ole kunnioittanut Rican halua väistää tilannetta oman puolen tienreunan kautta. Ihan maallikkona olen siis sitä mieltä, että koirallakin tulee olla oikeus pysyä sivustalla näin halutessaan. Tutustumiselkeitä voidaan sitten sopia puolin ja toisin vastaantulijan kanssa, ja turvallinen tutustumishetki onkin kiva kokemus arallekin koiralle.

Rican kuulumisia olen silloin tällöin kirjannut myös edelliseen blogiini, vaikka tuo meidän karvainen lapsi ei varsinaisesti ottaen mikään linssilude olekkaan. Silloin tällöin hän on myötämielinen kamerasessiolle. Tälläinen hassutteluhetki taltioituikin juuri muutama päivä sitten, kun Rica testaili mielissään "isosiskon" uutta sänkyä.

PS. Pieni varoituksen sana kuitenkin sinulle, joka mietit rescue-koiran hankkimista: nämä ovat älyttömän hellyydenkipeitä kainalokavereita. Ja söpöjä!

PSS. Ja vakavasti ottaen: Rescue-koiran kotiutumisen alkutaival ei välttämättä ole helppo, ja vaatii kärsivällisyyttä. Itse vertaisin aikuisen rescue-koiran ensimmäistä puolivuotista kotosalla vähintäänkin koiran pentuaikaan. Paljon on omaksuttavaa ja opittavaa, ja koiraa ei välttämättä pysty ihan hirveästi opintiellä hoputtamaan.

Sattumuksia. Elämä on sattumusten sarja. Tai kohtaamiset. Ne ovat puolestaan se ainesosa, joka tekee elämästä mielenkiintoisen.

Sattumalta istuimme oman kaveriporukkani kanssa samaan pöytään (loviisalaisessa kuppilassa) erään nuoren naisen kanssa. Keskustelu kääntyi melkein heti kättelyssä hevosiin ja ratsastamiseen. Aikani keskustelua sivusta seuranneena tuumasin, että minusta olisi kiva päästä joskus kokeilemaan myös hevoskuvausta. Tästä se ajatus sitten lähti samantien liikkeelle, ja hevoskuvaussession päätimme järjestää heti ehtiessä.

Alkukesän nopeasti ohi menneeseen omenapuiden kukintaan emme valitettavasti enää ehtineet mukaan (ompun kukat olisivat olleet aika kiva tausta hevoselle ja ratsastajalle), mutta vehreä maalaismaisema toimii taustana noin nyt muutenkin.

Minulla ei ole heppatyttötaustaa, joten ennakkoon ajateltuna oletin hevosen olevan eläimenä herkän, ja ehkäpä myös hieman säikyn ainakin uusien asioiden suhteen. Itse maatilalla pääsimme kuitenkin nopeasti valokuvauksessa asiaan, kun eläinten käsittely oli omistajan puolesta niin kokenutta ja varmaa. Hevonen ja muut ympärillä pyörineet eläimet vaikuttavat pikemminkin uteliailta ylimääräistä ohjelmanumeroa kohtaan, kuin aroilta.

Päivän päätähtenä toimi aikamiespoika Lenni, mutta kuviin pääsivät myös Lennin jengistä pari muutakin tyyppiä unohtamatta eläinjengin "mammaa".

Ideoita hevoskuvauksen suhteen jäi vielä mahdollisiin seuraaviinkin kuvaussessioihin. Lisäksi myös vuodenajat ja vaihtuvat säät tarjoilisivat eläinkuvaukselle erilaisia taustoja. Oman vähäisen kokemukseni perusteella sanoisin, että eläinkuvauksessa ollaan aina loppupeleissä liikkeellä eläimen ehdoilla, eli mahtavia otoksia joko syntyy tai sitten ei. Jos liikkeellä ollaan rennolla aikataululla, niin hyviä kuvia syntyy helpommin.

Meidän perheessämmekin vietettiin viime viikonvaihteessa valmistujaisjuhlia. Perheemme esikoinen sai opintonsa päätökseen jo tuossa hieman aiemmin keväällä, mutta nyt vasta 1.6. oli aika käydä koulun yhteisissä päättäjäisissä, ja painaa merkonomin lakki päähän.

Juhlia vietimme sitten pienen lähipiirin kanssa ihan täällä meillä kotosalla. Leipomuksia ja muita valmisteluja teimme viikolla muiden arkisten askareiden lomassa. Kun nuo aivan ihanat ja aurinkoiset säät vielä jatkuivat ystävällisesti päättäjäisviikonlopun yli, oli juhlavarustelu yllättävän helppo järjestää myös oman kodin puitteisiin.

Bongasin nettilinkin takaa uuden suolaisen piirakan pohjan ohjeen. Tietysti juhlapäivänä tälläistä uutta reseptiä täytyy lähteä kokeilemaan ihan kylmiltään, varsinkin kun ohjeessa luvattiin, että kyseessä on "helppo ja hyvä" leivonnainen. Jälkikäteen tytär totesi minulle, että "helppo on markkinointisana". Totta! Pohjataikina oli nyt mitä oli, mutta onneksi pellillinen suolaista piirakkaa kelpasi vierailijoille, vaikka itse en lopputulokseen ollut ihan tyytyväinen. Tai sitten meillä kävi vain sen verran vieraskoreaa porukkaa kahvilla, että saivat hymy huulilla lusikoitua piirakan kitaansa.

Muutamana viime vuonna teini-ikäiset jälkeläiseni ovat lähinnä pakoilleet äidin kameraa, mutta nyt juhlien sankari pyysi, josko ottaisin hänestä kuvia valmistujaispäivänä. Tämä olikin mukava tarjous, sillä opettelisin mielelläni lisää valokuvausta, ja erityisesti vielä potretteja tai laajemmin ihmiskohteiden kuvaamista.

Kuvia siis otimme omalla pihamaalla, ja testailimme perinteisen tyylisiä valmistujaiskuvia sekä koitimme pähkäillä myös hieman persoonallisempia ideoita. Tyttärellä oli myös toive ottaa yhteiskuvia meidän koiramme kanssa, mutta siitä ei kyllä tullut yhtään mitään. Koira oli kuin sähäkkä säkkärä innostuksissaan (herkuilla motivointia), ja lähinnä kuvaussessio meni niiltä osin pelkäksi nauruksi.

Valmistujaiskuvausta nyt testattuani olen jälleen astetta enemmän kamerakuumeinen. Nykyinen kamerani (Canon 7D) on niin sanottu croppikennoinen (1,6 kertainen croppi), ja päivittäisen kamerani mielelläni täyskennoiseksi. Uuden kameran hankinnan laitan välittömästi täytäntöön, kunhan ensin lakkaan köyhtymästä. Sitä odotellessa!

Vietettiinkö teillä kevätjuhlia tai päättäjäisiä?