Trean sisustusblogi

Facebookin uutisvirrasta minut tavoitti rescue-järjestöjen yhteinen kampanja, jonka pääviestinä on "rescue-koirasta on kotikoiraksi". Tämä tietysti osui meidän perheeseemme henkilökohtaisesti, sillä meillä on Romaniasta adoptoitu Rica-koira, joka on meillä asustanut reilut kolme vuotta. Rica ehti ennen meille muuttoa asua noin vuoden tarhalla Romaniassa. Meidän koiramme rescue-järjestö oli Kodittomien Koirien Ystävät ry, joka toimii Romaniassa yhteistyössä Save The Dogs -järjestön kanssa.

Meneillään oleva kampanja haluaa kumota rescue-toimintaan liittyviä uskomuksia ja väitteitä, joita on tietysti monia alkaen eläinten terveydestä, mahdollisista tarttuvista taudeista, eettisyydestä, pentutehtailusta ja koirien käytöshäiriöistä. Erityisesti nyt on keskitetty väittämään, että rescue-koira olisi oletusarvoisesti joko hyvin arka tai agressiivinen.

Oman kokemukseni mukaan koira voi olla arka tai luonnostaan hieman pelokas, vaikka taustalla ei olisikaan ankeita tai traumaattisia pentukokemuksia (tai rescue-menneisyyttä). Rescue-koirissa näkee myös näitä aina yhtä positiivisesti elämään ja ympäristöön suhtautuvia yksilöitä, joita mahdolliset huonot kokemukset eivät ole lannistaneet. Meidän oma koiramme on aika varovainen, ja sanoisin että vieraita tilanteita kohtaan myös arka. Agressiivinen meidän Rica ei ole koskaan, eikä missään tilanteessa. Ei edes tilanteissa, joissa vastaantulevan koiran omistaja ei ole kunnioittanut Rican halua väistää tilannetta oman puolen tienreunan kautta. Ihan maallikkona olen siis sitä mieltä, että koirallakin tulee olla oikeus pysyä sivustalla näin halutessaan. Tutustumiselkeitä voidaan sitten sopia puolin ja toisin vastaantulijan kanssa, ja turvallinen tutustumishetki onkin kiva kokemus arallekin koiralle.

Rican kuulumisia olen silloin tällöin kirjannut myös edelliseen blogiini, vaikka tuo meidän karvainen lapsi ei varsinaisesti ottaen mikään linssilude olekkaan. Silloin tällöin hän on myötämielinen kamerasessiolle. Tälläinen hassutteluhetki taltioituikin juuri muutama päivä sitten, kun Rica testaili mielissään "isosiskon" uutta sänkyä.

PS. Pieni varoituksen sana kuitenkin sinulle, joka mietit rescue-koiran hankkimista: nämä ovat älyttömän hellyydenkipeitä kainalokavereita. Ja söpöjä!

PSS. Ja vakavasti ottaen: Rescue-koiran kotiutumisen alkutaival ei välttämättä ole helppo, ja vaatii kärsivällisyyttä. Itse vertaisin aikuisen rescue-koiran ensimmäistä puolivuotista kotosalla vähintäänkin koiran pentuaikaan. Paljon on omaksuttavaa ja opittavaa, ja koiraa ei välttämättä pysty ihan hirveästi opintiellä hoputtamaan.

Sattumuksia. Elämä on sattumusten sarja. Tai kohtaamiset. Ne ovat puolestaan se ainesosa, joka tekee elämästä mielenkiintoisen.

Sattumalta istuimme oman kaveriporukkani kanssa samaan pöytään (loviisalaisessa kuppilassa) erään nuoren naisen kanssa. Keskustelu kääntyi melkein heti kättelyssä hevosiin ja ratsastamiseen. Aikani keskustelua sivusta seuranneena tuumasin, että minusta olisi kiva päästä joskus kokeilemaan myös hevoskuvausta. Tästä se ajatus sitten lähti samantien liikkeelle, ja hevoskuvaussession päätimme järjestää heti ehtiessä.

Alkukesän nopeasti ohi menneeseen omenapuiden kukintaan emme valitettavasti enää ehtineet mukaan (ompun kukat olisivat olleet aika kiva tausta hevoselle ja ratsastajalle), mutta vehreä maalaismaisema toimii taustana noin nyt muutenkin.

Minulla ei ole heppatyttötaustaa, joten ennakkoon ajateltuna oletin hevosen olevan eläimenä herkän, ja ehkäpä myös hieman säikyn ainakin uusien asioiden suhteen. Itse maatilalla pääsimme kuitenkin nopeasti valokuvauksessa asiaan, kun eläinten käsittely oli omistajan puolesta niin kokenutta ja varmaa. Hevonen ja muut ympärillä pyörineet eläimet vaikuttavat pikemminkin uteliailta ylimääräistä ohjelmanumeroa kohtaan, kuin aroilta.

Päivän päätähtenä toimi aikamiespoika Lenni, mutta kuviin pääsivät myös Lennin jengistä pari muutakin tyyppiä unohtamatta eläinjengin "mammaa".

Ideoita hevoskuvauksen suhteen jäi vielä mahdollisiin seuraaviinkin kuvaussessioihin. Lisäksi myös vuodenajat ja vaihtuvat säät tarjoilisivat eläinkuvaukselle erilaisia taustoja. Oman vähäisen kokemukseni perusteella sanoisin, että eläinkuvauksessa ollaan aina loppupeleissä liikkeellä eläimen ehdoilla, eli mahtavia otoksia joko syntyy tai sitten ei. Jos liikkeellä ollaan rennolla aikataululla, niin hyviä kuvia syntyy helpommin.