Kateissa: pääsiäinen

Pääsiäinen ei ole jääkaapissa. Ei pashaa, mämmiä, eikä lammasta. Pääsiäinen ei ole pöydillä, tasoilla taikka maton alla. Pääsiäinen ei ole oven takana. Ei kranssia, narsisseja, eikä tuhtia kimppua pajunkissoja. Pääsiäinen ei ole keltainen, vihreä, eikä loista pastellinsävyisenä.

Aivan pikkuinen pala pääsiäistä on ehkä työkaverin ojentamassa suklaamunassa tai kirsikan oksan herkässä pienessä lehden alussa. Ehkä huomenna pääsiäinen on myös meillä kotona.

Tai ehkä unohdan pääsiäisen tyystin, ja lähdenkin rokkaamaan! Girls, they wanna have fun...


Kehoni on minun

Kehosi on sinun! Jokaisen oma, ainutkertainen. Minä määritän omat rajani. Myös sen suhteen millainen olen. Millainen minun pitäisi olla? Pitääkö olla jotain?

Lähtökohtaisesti kelpaan itselleni juuri sellaisena kuin olen. Jossain kohtaan tulevat kenties terveys- sekä hyvinvointiasiat vastaan, mutta omalla kohdallani skaala esimerkiksi painon suhteen on laaja, eli hyvinkin salliva. Tärkeintä minulle on, että jaksan olla, elää, kantaa itseäni, tehdä asioita, olla aktiivinen, virkeä ja ylläpitää terveyttä (niiltä osin kun tuo nyt ylipäänsä riippuu omista valinnoista).

Olen seuraillut semi-laiskasti kehopositiivisia some-kanavia (kannatan!). Toisaalta media on myös pullollaan "onnistumistarinoita", joissa vastakkainasettelu on lähes poikkeuksetta "olin aiemmin tyytymätön itseeni, eli läski", ja "nyt ole hoikka ja onnellinen". Jokainen saa tietysti määrittää omalta kohdaltaan, mikä tekee onnelliseksi. Jos onnellisuus asuu keventyneessä olomuodossa, niin mikä ettei. Mutta miksi se onni lymyilee vain siellä jossain tulevassa tavoitteessa (joka kenties toteutuu tai sitten ei)? Itse en tätä ihan ymmärrä, ja epäilenkin, että asennussarjastani puuttuu alunperin joku sirunen, joka löisi päin näköä epäkohdat, joiden kanssa vaan ei pitäisi voida elää.

Mutta hei, keski-ikä! Se nyt viimeistään laittaa elämän realiteetit tarjottimelle. Ota tai jätä! Ja koska tämä yksi ja ainut keho eli kuljetin pitäisi raahaantua mahdollisemman pitkään menossa mukana, on hyvä muistaa huoltovälit. Säännölliseen seurantaan ja omatarkkailuun kehotetaan esimerkiksi rintojen tutkimisen suhteen. Rintasyövän varhainen toteaminen auttaa hoidoissa, ja ennuste on tällöin yleensä hyvä.

Omatarkkailun tärkeydestä muistuttelivat ihan hiljattain Instassa Oi, mutsi mutsi sekä Simppeliä sormiruokaa. Otin tästä haasteen vastaan, ja muistuttelen vähintääkin itseäni säännöllisen rintojen tutkimisen tärkeydestä. Tutkailetpa rintoja yksin tai kumppanin kanssa kimpassa, niin muista tehdä se. Pääasia on, että rinnat ovat tutut ja tiedossa, jotta mahdolliset muutokset voi havaita ajoissa.

Erinomaiset ohjeet ja opastavaa materiaalia löytyy Tunne Rintasi ry:n sivustolta.

PS. I dare you...




Kissakaapin uudet seikkailut

Sitä kutsutaan kissakaapiksi. Oikeammin nuo kaapin vetimet taitavat olla pupukorvaiset, mutta lasten mielestä kaappi on ollut aikojen alusta kissakaappi, joten olkoon siis niin.

Alunperin vanha suomalainen viilukaappi muuttui paloauton (tai Ferrarin) punaiseksi perheemme esikoisen tarpeisiin. Pikkuisen ihmisen pikkuiset vaatekappaleet mahtuivat mainiosti vanhaan kaappiin. Tyttösen kasvaessa vaatteille tarvittiin vähän reilummin säilytystilaa, ja kissakaapin tehtäväksi muodostui lelujen säilytys.

Uuteen kotiin muutettuamme kissakaappi joutui asennoitumaan säilytyskalusteena uudestaan, ja homma jatkui pyyhkeiden säilyspaikkana. Väri on sitkeästi pysynyt 18 vuoden takaisena punaisena aina eiliseen asti. Kissakaappi joutui liitumaalisudin uhriksi, ja muuttumisleikin lopputuloksena paloautonpunainen vanha kaappi harmaantui. Vetimet ovat edelleen korvilla varustetut. Eihän noista raskinut vieläkään luopua.

Kissakaapin uusi sijoituspaikka on keittiö, ja tehtävänä kaiken maailman sälän säilytys. Vaikka kaapista ei mikään täysiverinen baarikaappi tullutkaan, niin söi tuo viaton harmaa tönöttäjä myös tämän mamman viskit kitaansa. Eivätpä nyt pullot pölyty siinä missä tarjoiluvaunun tarjottimella.

Kissakaapin punaiset vuodet ovat vilahdelleet esimerkiksi täällä.

Hyvää pääsiäisviikkoa!






















Totuus löytyy kukkapuskasta

Jos sieltäkään. Tai ainakin vähän epäilyttää.

Muutamia ajatuksia on herännyt (määrä korvaa laadun), mutta ne ovat enimmäkseen sitä samaa vanhaa jaarittelua, mitä ihmiskunta on jo ammoisista ajoista tuumaillut (ollakko vaiko eikö olla, ja sitä rataa).

Oliks tää nyt tässä? Pitäiskö vaiko eikö pitäis? Entäs jos, tai sitten ei.

Mikään elämää suurempi eksistentiaalinen ahdistus ei ole kuitenkaan päässyt iskemään. Onneksi. Arki nyt vähintään junttaa realiteetit kohdilleen, ja tämän oudon avaruusmatkan ainutlaatuisuus (tai sen pohtiminen) katoaa jonnekin nakkikeittojen, pyykkivuorten, flunssakuumeiden ja työpöydän kasojen välimaastoihin.

Mutta juuri kun luulen, että kaikki on raiteillaan. Niin siinä on hän.

Ajatuskuplassani on iso huutomerkki. Ja tiuhatahtiset päivitykset. Jossain käsityskyvyn rajamailla ymmärrän tarkalleen mitä tapahtui. En vain tiedä miksi. Eikä sekään toisaalta ole kovin oleellista. Eikä se mitä oli, tai voisi olla. Oleellista on, mitä on. Siis nyt. Eikun nyt.

Nyt juuri on hymy.

PS. Trean päivittyy hieman blogia useammin insta-tilin puolella!