Väriterapiaa jes pliis

Päätin pitkästä aikaa osallistua kuvahaasteeseen, jossa vuoden jokaiselle päivälle on oma aiheensa. Olen tälläisiä joskus aiemminkin kokeillut, mutta homma on lopahtanut muutaman osallistumispäivän jälkeen. Saapa nähdä miten tällä kertaa käy. Tällä kertaa osallistuminen on tosin helppoa, koska päivittäiset kuvat julkaistaan joko Instaan tai haasteen omalle Facebook-sivulle.

Eilen aloitettiin "I am here" teemalla, ja tänään on vuorossa "keltainen". Aamusella ajattelin, että jos vain suinkin ehdin päivänvalon aikaan ottamaan kuvasen, niin teemaan sopien uusi keltainen paitani (ale-löytö!) kuvautuu päälläni (selfie, selfie). Mutta ei. Eihän tähän pimeyteen voi muuta sanoa kuin...

Onneksi kukkamuistotkin tarjoilevat väriterapiaa. Selailin viime syksyn Brinkhall Workshopin kuvasaldoa, ja sieltä löytyy vielä niin monta ihanaa otosta, jotka eivät ole valmiiksi kuviksi asti koskaan päätyneet. Workshopin kukka-anti oli kyllä niin uskomaton, ja Brinkhallin kartono niin kaunis miljöö, että jo näitä kuvamuistoja katselemalla elämänlaatuni parani tälle päivää monta kymmentä prosenttia. Muuten tulee kyllä huovattua sydäntäriipivissä mollisoinnuissa. Koska mä voin. Ja kaikelle on aikansa. Vai mitä näitä nyt on.

Ihmiset kaupanjonoissa
Ihmiset liikennevaloissa
Moottoritiellä kohti kotia
Kaikilla kohdaltansa sama määränpää

Varovasti nyt (Egotrippi)



10 comments

  1. Wau!!! Todella upeita keltaisia kuvia. Rakastan näitä kukka-asetelmia ja Brinkhall on paikkana niin valtavan vaikuttava. Paria vuotta sitten edellisen kerran olen käynyt. Tämä kuvahaaste alkoi myös tuntua mielenkiintoiselta...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Brinkhallin tilat ovat tunnelmalliset, ja erityisen ihastunut olin itse sisäseinien rouheisiin maalikerrostumiin. Mitkä sävyt!

      Delete
  2. Kauniit kuvat. Itselleni värit ovat todella tärkeitä, varsinkin kun eletään pimeässä ja pitkässä talvessa. Värit hoitavat hyvin mielenterveyttä ja oikeat värit antavat energiaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Väreistä saa energiaa, samaa mieltä. Itse seuraan myös intuitiota värien valinnassa kausittain. Joskus elämä kaipaa vaikkapa hempeää vaaleanpunaista :)

      Delete
  3. Kauniita kuvia! :) Olen osallistunut myös kuvahaasteisiin, mutta varmaan joka kerta ovat jääneet kesken :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, päivä kerrallaan myös kuvahaasteiden merkeissä. Vuosi tuntuu aika isolta siivulta näin alkuvuodesta, mutta ehkä kuukauden kuvahaaste nyt alkuun sitten?! :)

      Delete
  4. Oih, miten upeita kukka-asetelmia ja kuvat muutenkin! Olisi ihana itekin päästä osallistumaan johonkin tuollaiseen workshopiin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ennakkoon vähän arvuuttelin, että mahdanko saada workshopin kukkaosuudesta mitään aikaiseksi, mutta tuo olikin sangen mukava kokemus. Ja pisteenä ii:n päällä tietty sitten valmiiden kukka-asetelmien kuvaus.

      Delete
  5. Kauniita kuvia ja aivan ihania kukka-asetelmia <3 Ja Brinkhall <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos Turussa päin juhlia haluaisi järkätä, niin Brinkhall ♥ Voisin halata noita seiniä :)

      Delete