Kaunis talvipäivä

Kaikki mahdolliset välipäivät ja pyhät on nyt melko pitkälti vietettynä. Onneksi pääsimme nauttimaan myös talven kauneudesta tässä ihan viime metreillä. Luonto on aivan tavattoman kaunis nyt lumisateen jäljiltä.

Lähdin tänään ulkoilemaan Ruotsinpyhtään ruukkialueelle. Meidän loviisalainen ruukkikylä on yksi Suomen kauneimmista, ja nyt valkoinen lumivaippa oli kuorruttanut maisemat aivan erityisen lumoaviksi. Parituntinen reippailu sujui Kymijoen kapeita uomia ihastellen ja polun mutkia seuraillen. Pysähtelin vähän väliä taltioimaan näkymiä myös kameran kortille.

Toivotaan talvisten tunnelmien nyt jatkuvan tammikuussa. Parhaassa tapauksessa täällä Etelä-Suomessakin pääsemme talviurheilupaikoille kuntoilemaan. Oma hommansa on tietysti jo lumenluonnissa. Sitäkin on tänään saanut harjoittaa.














2 comments

  1. Hyvää loppiaista! Ihania kuvia Strömforsin ruukista. En ole sielläkään ehtinyt tänä vuonna käymään kun piti jättää Sahamäen sunnuntai koronan takia väliin. Ihana valkoinen maisema!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tammikuuta Marjo! :) Strömfors on yksi Loviisan suosikki paikoistani. Kunhan (toivon mukaan) kansalaisopiston toiminta pääsee käynnistymään, niin ruukissa tulee käytyä pari kertaa viikossa.

      Toivottavasti ensi kesänä juhlitaan Sahamäellä ja muuallakin!

      Delete