Yksi kaunis tammikuinen maanantai

Vesisade muuttui yön aikana lumeksi. Päivän jatkunut pyryttely on hunnuttanut maiseman kevyesti valkoisella. Arkisen maanantain tuoksinassa on ollut kiva seurailla ikkunasta maiseman muuttumista hieman talvisemmaksi. Lyhyeksi on ilmeisesti jäämässä tämäkin talvijakso, joten saa nähdä millainen näkymä odottaa huomenna ikkunan takana.

Normi arjen ohessa maallinen omaisuus on alkanut pikku hiljaa asettumaan pahvilaatikoihin. Kirppikselle on mennyt muutama säkki tavaraa ja kierrätyspalstojen kautta laitan varmaankin jokusen huonekalun myös jakoon. Nykyisen kodin pihamaalta olen siivonnut myös kuorman puutavaraa ja muuta kierrätettävää. Vaikka meillä ei ole mitenkään hurjia määriä ylimääräistä tavaraa, niin onhan näissä muuttopuuhissa hommaa. Välillä onkin hyvä suunnata katse pois banaanilaatikkopinoista, ja katsella hetki kynttilänvaloa.

Talvista tammikuun loppua!


2 comments

  1. Tänä aamuna täälläkin oli kauniin valkoista kun lähdin töihin. Alle kaksi tuntia tästä kun ajelin takaisin päin kotiin, niin alkoi sataa jäätävää tihkua. Nyt tosiaan jännätään, että millainen keli on huomenna.
    Muuttopuuhat on raskaita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vesisateeksihan tuo meni jälleen kerran, mutta näillä mennään.

      Muuttohommissa on se haaste, kun muuttajaa laiskottaa. Netflixistä tulisi jotain katsottavaa ihan varmasti :) mutta ei se auta. Nyt täytyy vaan laittaa tavaraa lootaan.

      Delete