Makkaratehtaalla tietenkin!

Vierailin Makkaratehtaalla jälleen vuoden 2022 Loviisan wanhat talot -tapahtuman merkeissä. Vaikka viime vuonna kyseinen persoonallinen loft-tyylinen koti tuli katsastettua pariinkin otteeseen, halusin myös tänä vuonna päästä kurkkaamaan mitä kodille kuuluu juuri nyt.

Makkaratehtaan väki toteutti reilu vuosi sitten remonttinsa varsin rytinällä aikataulullisesti (ja ehkä myös konkreettisesti), ja saivat kotinsa pinnat valmiiksi yhdellä yrittämällä. Mitään suurempaa mullistusta kodille ei ollut tehty sitten viime näkemän, mutta viherkasvien määrä näytti hieman lisääntyneen. Pistokkaita oli myös tulossa lisää keittiön vesiastioissa. Viherkasvit tuovatkin mukavaa kodikkuutta industrial-henkisiin puitteisiin. Kodissa riittää neliöitä viherkasvien lisäksi mukaville istuskelupaikoille ja omalle esiintymislavalle. Osa entisen Kasténin makkaratehtaan kompleksista on varmaakin vielä remontoimatta, eli mahdollisuuksia riittänee vaikka uusille ideoillekin.

Nakkikartanoksikin (IG) kutsuttu koti on mukana tämän vuoden Suomen kaunein koti -kilpailussa. Loviisasta kaunein koti -ohjelmaan on päässyt mukaan kolme kotia, eli jännättävää meillä loviisalaisilla riittää heidän puolesta. 









2 comments

  1. Minä olin ensimmäistä kertaa Vanhalla Makkaratehtaalla ja tykästyin. Ihmisiä oli ehkä hieman liikaa kun minä vieraili. Valtava urakka tässä on ollut ja lopputulos kyllä erilaisen mielenkiintoinen. Olisi ollut kiva kurkistaa sinne kellaritilaan, jossa roikkuvat vielä entisen makkaratehtaan lihakoukut :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos muistan oikein, niin viime vuonna noita koukkuja näkyi myös asuinkerroksessa. Aika industriaali on meininki tässä kodissa, ja minun silmääni heidän remontti- ja sisustustyyli on sangen mieluisa. Saapa nähdä miten Makkaratehtaalle käy Suomen kaunein koti -ohjelman yleisöäänestyksessä!

      Delete