The Superwood Festival ♥

Musaa, leffoja, hengailua, hyvää kasvisruokaa, lokakuinen suomalainen mäntymetsä, merenrantaa ja yllättäviä hetkiä. Miltäs kuulostaisi? Minusta tuo kattaus kuulostaa jo ennakkoon aivan mielettömän kutkuttavalle, ja suuntaankin vankkurini kohti Helsingin Vuosaarta ja legendaarista hotelli Rantapuistoa lokakuun loppupuolella (20. - 22.10.2017).

Ivana Helsingin porukat ovat yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa lyöneet todellisen "boutique" festivaalin kasaan. The Superwood Festival on ensimmäinen laatuaan, mutta veikkaan, että jatkoa on luvassa. Festivaalin tarjonnassa on mm. taidenäyttelyitä, huippu artisteja, luentoja ja pop-up design kauppa. Festivaalimuonitus tulee olemaan hotelli Rantapuiston käsissä, ja viikonloppu vietetään kasvisruoista nauttien. Rantapuiston rantasaunakin kuulemma lämpiää, ja kovimmat bilettäjä saavat nauttia yllätyskeikoista ja elämyksistä vaikka ihan kellon ympäri.

Itse odotan leffaelämysten lisäksi erityisesti Paola Suhosen kuratoimaa "suunnistusta". Saimme kuulla ennakkoon sen verran vinkkejä tuosta tulevasta öisestä elämyksestä, että käsivarret menivät jännityksestä kananlihalle. Kuvittele tämä: pimeä mäntymetsä merenrannassa. Taskulamput käteen suunnistajille, ja kohti ensimmäistä rastia. Jossain edessä puiden runkojen välissä pilkottaa valoa. Kuulet etäisesti laulua yössä. Äkkiä valoja syttyy sinne tänne. Metsän asukkien kuorolaulu raikaa yössä.

Kurkkaa tarkemmat tiedot ohjelmasta täältä!

PS. Hotelli Rantapuisto on toiminut alunperin pankin koulukeskuksena, ja se henkii edelleen vahvasti rakennusvuottaan 1963. Hotellin rakennukset polveilevat mäntymetsäisessä maastossa, ja alempana rannassa kimaltelee meri. Hotellin miljöö tarjoaa eittämättä mainiot puitteet tulevalle festivaalille. Lokakuiseen hämyyn hotelli sonnustautuu varmastikin tunnelmavaloin ja kynttilöin.

Kuvasarjassa piipahdamme hotelli Rantapuistossa tänään järjestetyssä festivaalin lehdistötilaisuudessa. Viimeinen pinkki kuva on oma inspiroitumiseni tulevan festivaalin tiimoilta. Taide ravitsee, uudistaa ja avaa polkuja uusille poluille. Kiitos.








8 comments

  1. Voi että, kuulostaa aivan mahtavalta jutulta! Olisipa ihanaa päästä paikalle! Tuossa yhdistyvät kaikki lempiasiani :) Upean näköinen paikka tuo Hotelli Rantapuisto!

    Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen ollut aiemminkin Rantapuistossa vieraana, ja jaksoin kyllä hämmästellä kiinteistön autenttiseta tunnelmaa ja varsinkin sisäkattojen toteutusta.

      Festari kuulostaa kyllä sangen kiinnostavalle, ja kiva että omaan syksyyn on luvassa jotain hauskaa odotettavaa :)

      Delete
  2. Upealta kuulostaa tuleva festivaali. Erittäin isot pojot siitä, että on vain kasvisruokaa saatavilla. Nimimerkki 35 vuotta kasvissyöjä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suhosen sisarukset ovat tuoneet tuon festarinsa myötä uutta näkövinkkeli myös hotellin keittiölle, ja he ovat jo nyt luoneet kiinnostavia kontakteja tuottajiin / valmistajiin. Hyvä että kasvisvaihtoehtoja alkaa löytymään "normisti" sieltä sun täältä.

      Delete
  3. Olipa kiva lukea tämä sinun tekstisi, koska en itse ehtinyt tuohon tilaisuuteen työkiireiltäni. :)

    Kuulostaa kyllä siltä, että sinulle on tulossa aivan ihana viikonloppu tuolla festareilla! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Odotukset ovat kovat tulevan festarin suhteen. Ja paikan päälle lokakuussa lähden sydän ja mieli avoimena, eli nauttimaan, inspiroitumaan ja ruokkimaan omaa luovuuttani.

      Delete
  4. Uu kuulostaapa siistiltä ja jännältä tapahtumalta! Taskulamppusuunnistus on best :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lokakuun pimeyteen on siis vähintäänkin taskuslampun valoa luvassa :)

      Delete