Creative Photography Workshop with Dasha Pears

Osallistuin viime viikolla inspiroivalle valokuvauskurssille, jonka vetäjänä toimi valokuvaaja Dasha Pears. Hän on tunnettu taiainomaisista luovista valokuvistaan, jotka leikittelevät asetelmallisuudellaan. Kuvissa on myös hieman epätodellinen tunnelma, joka syntyy tarkkaan harkitusta värimaailmasta, kuvan komponenteista, puvustuksesta sekä meikistä. Hänen kuvissaan on usein pääosassa ihminen, mutta toisinaan ihminen voi olla myös kuvan "asuste".

Minulla on taustalla valokuvausharrastus, ja kaksi aiempaa melko erityyppistä valokuvakurssia. Ensimmäinen kurssini oli täällä Loviisan suunnalla Maria Kalmin opeissa. Puolen päivän sessiossa keskityimme kameran perusteisiin ja teimme harjoituksia. Sittemmin osallistuin myös Petra Veikkolan ja Helmivillakon järjestämään kukkasidonnan ja valokuvauksen yhdistäneeseen yhden päivän workshopiin. Tuokin päivä valokuvauksen parissa oli hyvin antoisa.

Nyt Dasha Pearsin workshopilta odotin eniten inspiraatiota ja vaikutteita. Workshopin Dasha aloitti lyhyellä katsauksella hänen omiin toimintatapoihinsa. Luennon aikana workshopin avustajat ehtivät vielä viimeistellä meidän varsinaisen kuvauksen kohteen, eli mallin, joka oli stailattu kauniisti valkoisen ja vihreän sävyisin kukkasin. Kukkasidonnat nousivat myös kurssipaikan (Viikin kartano) ovenpieliä ja seinää koristamaan. Kuvattavan mallin tyyli, meikki, värimaailma ja asustus oli mietitty harkitusti yhteen lokaation sävymaailman kanssa.

Pääsimme kuvaamaan myös itse mallia, ja tämän jälkeen saimme jokainen myös henkilökohtaisen tehtävän. Minulle tehtävänannoksi osuivat sanat "valkoinen" ja "rytmi". Rytmillä tarkoitettiin lähinnä kuvassa tapahtuvaa toistoa. Dasha oli tuonut mukanaa stailaukseen soveltuvaa esineistöä ja vaatetusta, joista saimme valita sitten tarvittavat yksityiskohdat omaan kuvaharjoitelmaan.

Itse lähdin työstämään ideoita ensin hieman kankeasti ja räpiköiden lähinnä "laatikon" sisäpuolella. Vasta ensimmäisen lyhyen oman kuvasessioni jälkeen sain luovuuden paremmin auki, ja ehkä omalle tyylilleni hieman uskollisemmin lähdin tekemään melkoisen pelkistettyjä ideoita.

Rytmiä omissa harjoituskuvissani edustaa Viikin kartanon pihamaan kivetys, ja valkoista mallin vaatetus ja kukat. Otin myös muita tehtäväkuvia, mutta tässä postauksessa on tehtäväkuvien lisäksi muutama otos meidän workshopin ensimmäisestä kauniista kukkastailauksesta, jonka paikalle olivat luoneet Arteflosin floristi Elina, mallin kaunistamisesta vastannut meikkaaja sekä tietysti workshopin maestro Dasha.

Workshop by Dasha Pears
Kukat Arteflos 
Muah (IG) Beauty_dash_
Malli Peppi





















12 comments

  1. Olisi kyllä ihana päästä joskus jonnekin valokuvauskurssille, itse pitäisi tosin ihan alkeista lähteä liikkeelle :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun eka kuvakurssi oli Maria Kalmin pitämä, ja se oli juuri sopivasti tekninen (kameran perustavat manuaalisäädöt) ja tietysti myös inspiroiva ja luova. Kannattaa seurata eri kuvaajia somessa, ja hypätä mukaan kurssille kun sopiva osuu kohdalle :)

      Delete
  2. Onpa kyllä aivan täydellisiä kuvia. Ihanan näköinen mallikin, häntä pukee hyvin valkoinen!
    Mukavaa juhannuksen aikaa sinulle <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mallin kanssa oli kiva ja helppo työskennellä.

      Kiitos samoin - mukavaa juhannusta edelleen!

      Delete
  3. Aivan uskomattoman kauniita kuvia! Kaunis tyttö ja upeat kukat. Olet onnistunut loistavasti kuvien kanssa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon :)

      Floristi oli luonut kukilla todella kaunista jälkeä!

      Delete
  4. Wau mitä kuvia! Itsellä valokuvaus ihan harrastustasolla, mutta oon miettinyt workshoppeihin osallistumista :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Omaan valokuvaharrastukseen nämä muutama workshop on kyllä tuonut uutta näkökulmaa, iloa ja inspiraatiota :)

      Delete
  5. Upeita kuvia ja tuo malli kukissa sekä vaatteissaan.
    Ihana tilaisuus varmasti!
    Hyvää juhannuspäivää :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvää juhannuspäivää... ainakin vielä hetkisen verran :)

      Workshop oli kiva kokemus!

      Delete