Habitare 2019

"Vuoden trendikkäin työpäivä odottaa sinua", sanoi valotaulu tänään Helsingin messukeskuksen ulkopuolella. Trendejä haisteltiin jälleen Habitare-messujen merkeissä. Messut ovat avoinna yleisölle 11. - 15.9.2019 välillä.

Ajattelin itse tänään messujen jälkeen, että sisustuksessa tarjoillaan edelleen harmonisia murrettuja sävyjä, mutta itse asiassa valokuvasaldoni koittaa väittää jotain ihan muuta. Messuosastoilta on tarttunut kameran muistikortille vahvoja sävyjä ja ennen kaikkea värejä. Syynä tähän on tietysti osittain Signals-näyttelyn vahva sävyinen osasto. Väreillä oli haettu huomioarvoa myös designia ja tuoretta muotoilua esitteleviltä The Block -osastoilta. Rohkein suoritus nähtiin täysin keltaisen osaston merkeissä. Kyseinen osasto oli hauska visuaalinen kokemus. Myös osaston design -tuotteet nousivat mahtavasti esiin.

Sisustustrendien harjalla ratsastaa edelleen sametti, joka hehkuu nyt oranssina, keltaisena, violettina, viinipunaisena ja vihreänä. Sävyjä on hieman säädetty sitten viime näkemältä, mutta sametti ei ole aikonut poistua näyttämöltä ainakaan vielä. Sametin kaveriksi tarjoillaan luonnonmateriaaleja eli pellavaa, puuvillaa ja villaa. Pehmeys ja mukavuus ovat lähtökohtina trendikkäitä, ja sehän ei voi olla huono asia. Kodin sisustaja vaikuttuu myös valaistuksesta, kodin tuoksuista ja parhaassa tapauksessa myös tuotteiden alkuperästä ja eettisistä arvoista. Kirjahyllyihin ei välttämättä sommitella ainostaan pieniä sieviä asetelmia, vaan kerätään sen sijaan kirjoja oman maun mukaan. Käytännöllinen sieluni nyökyttelee hiljaa päätään.

Käväisin Habitaren ohella ammattilaisten pro-osastolla sekä samaan aikaan tarjolla olevilla Sisla-messuilla. Muutamilla osastoilla alkoi jo sisustusinspiraatio viritä siihen malliin, että täytyy koittaa kunnostautua oman sisustuskauppani nettikaupparemontin suhteen aika vikkelään. Johan tuota joulusesongin valikoimaa pitäisi alkaa kohta viitoittamaan.

Treanin suosikit messuilta:
  • Donut -kynttilänjalka (suunnittelija Laura Väre)
  • Osastoina Anno, Asun, Lapuan kankurit ja Wild Flower Helsinki
  • Kauden trendisävyistä murrettu keltainen
  • Luonnonmateriaalien näkyminen tuotteissa
  • Start up -osaston näytteilleasettajat  







13 comments

  1. Minä niin tykkään väreistä sisustuksessa. Näitkö mitään ihania tapettiseiniä? Himoitsen sellaista tummapohjaista kukkatapettia meille olkkariin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No juu, tapettejakin oli näkyvillä. Ihanimmat kuosit löytyi Wild Flower Helsinki nimiseltä osaltolta (start up -puolella). Tämä on ihan uusi firma ja heille tulee kivijalkamyymälää Helsinkiin sekä nettikauppaa nyt tänä syksynä.

      Delete
    2. Outi, yksi Habitare kuva olikin unohtunut ladata tähän postaukseen. Nyt se on joukossa mukana. Tässä oli nimenomaan kuvattuna tuo Wild Flower Helsingin piste, jossa tapetteja riitti nähtäväksi :)

      Delete
  2. Ai että Habitaressa pitää joku vuosi muistaa käydä - se vaan aina kriippailee nurkan takaa ja sitten onkin jo päällä :D Vihreä ja viininpunainen iskee muhun edelleen, ihana että ne jatkaa muodissa olemista!

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Habitare tosiaan hyppää kalenterista syksyn aloituksen merkiksi :)

      Sama - mulle kelpaavat hyvin viininpunainen, vihreä ja tätä nykyään näköjään myös murrettu keltainen.

      Delete
  3. Koskaan en ole vielä tuolla asti päässyt käymään. Vielä kyllä menen. :) Okra ja muut maanläheiset sävyt ovat jo tovin ollut omia suosikkeja niin sisustuksessa kuin vaatteissakin. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinapinkeltainen ei ole aiemmin kolahtanut, mutta jotenkin se(kin) on alkanut miellyttämään silmää.

      Delete
  4. Kiitos Anne esittelystä =) Täytyy joku vuosi piipahtaa itsekin messuilla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Messuilta saa annoksen inspiraatiota, jos ei muuta :)

      Delete
  5. Olipas kiva katsella kuvia, koska tänä vuonna jätin Habitaren väliin. Kauniita kuvia ja jännää voimmaikaiden värien palaaminen takaisin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kovasti noita vahvoja sävyjä oli jo näkyvillä. Siitä huolimatta myös pehmeiden luonnonläheisten värien aikakausi jatkaa edelleen.

      Delete
  6. Harmi kun ei ehditty treffata Habitaressa vaikka ihan samaan aikaan siellä pyörittiin. Wild Flowerin piste tapetit oli ihan huikeita. Meillä on ollut myös samoja suosikkiosastoja. Uusi nuoria ja erittäin lupaavia suunnittelijoita on myös tulossa. Habitaressa esillä jo helmiä näiltä nuorilta, joista varmasti kuullaan jatkossa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Habitaren uusia taitajia esittelevät osastot ovat niitä mielenkiintoisimpia. Ne kuvaavat tulevaisuuden suuntauksia, ja osaston tuotteita onkin kiva bongata myöhemmin napattuna jonkun brändin alaisuuteen ja teolliseen tuotantoon.

      Wild Flowerin kivijalan avauduttua Kalliossa on mielenkiintoista piipahtaa katsastamassa tilanne. Yrittäjä jutusteli suunnittelevansa myymälätilasta myös kaupunkilaista kohtauspaikkaa.

      Delete