Loviisan avoimet puutarhat

Loviisan avoimet puutarhat vuosimallia 2021 tarjoilevat puutarhaunelmia ja kukkaloistoa pitkin kesää useamman kerran. Loviisan kesä käynnistyi tänään ensimmäisillä avoimilla puutarhoilla, ja jatkoa seuraa 20.6 ja 8.8.2021. Lisätietoja löydät Loviisan puutarhayhdistyksen sivuilta.

Kauniiden pihojen kiertely tarjoilee silmänilon lisäksi myös hyviä ideoita ja vinkkejä oman pihamaan tai vaikka ruukkutarhan kasvattajalle. Puutarhatapahtuman yhteydessä Loviisassa on usein myös muuta mukavaa tarjolla. Itsekin katsastin samalla kertaa yhden pihakirppiksen, ja vierailin päivän mittaa muutamassa pop up -kahvilassa. Kuninkaanlammen emännän leipomat vadelmamuffinsit ovat aina varma valinta teehetken oheen, ja samalla pääsee tietysti nauttimaan Kuninkaanlammen aivan ainutlaatuisesta puutarhasta.

Tyttären kanssa vietimme toisen paussin Helgasin vegaanitarjottavan parissa. Heillä oli paistettu villiyrttipizzaa ja muurikalla valmistui niin ikään vegaanisena lettuja. Herkullista! 

Sekä Helgas että Kuninkaanlampi ovat myös kesän Loviisan Wanhat Talot -kohteita, jos Loviisan lippulaivatapahtuma vain päästään järjestämään. Pidetään peukkuja!

Ennen kotiin paluuta kävin vielä ostamassa tuoreen tulppaanikimpun Slow Flower Loviisan pihamaalta. Kyseinen puutarha on myös mukana kesän avoimissa puutarhoissa.

Kuvat 1 - 5 Kuninkaanlampi | 6 - 10 Pala puutarhaa (Slow Flower Loviisa)












1 comment

  1. Rakastan Loviisan vanhoja taloja ja niiden puutarhoja. Tuosta tulee varmasti aivan ihana tapahtuma taas kerran.
    Ihanaa viikkoa sinulle <3

    ReplyDelete