Sisustustrendit Svaneforsin tapaan (syksy / talvi)

Svaneforsin ydinosaamista ovat tekstiilit. On mattoa, verhoa, peittoa, kaitaliinaa ja tyynynpäällistä. Valikoima on tosi laaja, ja brändin sisältä löytyy myös hyvin monta erilaista tyyliä. Svaneforsin valikoimasta minua mielyttävät hieman pelkistetymmät tuotteet sekä värisävyt. Paitsi että samettityynyissä saa hehkua kaikki kauden syvät kauniit sävyt. Ja niitä sävyjä sitten piisaakin!

Olen ottanut sisustuskauppani herttasen valikoimaan jo aiemmin Svaneforsilta paimentolaistyylisiä mattoja, graafisen pelkistettyjä mustavalkoisia mattoja ja juurikin noita eri värisiä ja muotoisia samettityynyjä. Svaneforsin samettipäällisten (ja päiväpeittojen) vahvuudeksi haluan mainita, että ne eivät ole mitään nukkasieppareita, ja ovat myös mukavat käytössä ihan lökösohvan nurkassakin.

Svaneforsin tuotevalikoimasta löytyy myös kiinnostavaa kankaalle kudottua tekstiilitaidetta. Valokuvaaja Orlando Boströmin Intiassa ottamista valokuvista on tehty näyttäviä iso kokoisia kangastauluja. Tälläinen taidekangas seinällä antaa huoneelle ilmettä, ja toimii halutessa myös muun piensisustuksen värikoodistona.

Myös Svaneforsin showroomille oli taidokkaasti koottu pieniä tiloja ja näkymiä eri värisävyjen ympärille tai yhdistelmänä.

Syksyn ja tulevan talven sisustustrendeissä on Svaneforsin paletillakin runsaasti samettia, kauniita yksityiskohtia, etnisyyttä, syviä sävyjä kuten luumua, petroolia ja sahraminkeltaista sekä ripauksena siellä täällä hieman messinginhohtoa. Toki pelkistetympää mustaa, harmaata ja valkoistakin on saatavilla pehmeitä roosansävyjä sekä syvää metsänvihreää unohtamatta.




8 comments

  1. Svanefors vaikuttaa mielenkiintoiselta merkiltä. Ihana, että sametti on tullut syksyn vaatteisiin ja sisustukseen. Hieno yhdistelmä sisustuksessasi oli upeat etniset kuvat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Svanefors on auennut mulle vasta nyt reilu vuosi sitten paremmin, kun tajusin, että perinteisten kaitaliinojen ja keittiöverhojen lisäksi brändi tarjoaa hyvänäköistä sekä kohtuuhintaista settiä myös tälläiseen hieman modernimpaan makuun.

      Ja nuo samettihommelit - toimii hyvin ja tuo kodikkuutta :)

      Delete
  2. Todella erikoisia kuoseja! Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta merkiltä, täytyy tutustua lisää. :-)

    Outi / Pisteitä Ruudulla
    http://pisteitaruudulla.blogspot.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Svaneforsilla on tosiaan kuosia jos jonkinlaista. Trendikkäästä sametistakin on värisävyjä niin, että jokaiselle taatusti löytyy se oma suosikki.

      Delete
  3. Ihanan näköstä! Täytyy itsekkin tutustua tuohon lisää! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Erilaiset "rohkeatkin" väriyhdistelmät toimivat, kun sävyt ovat kohdillaan. Toisilla on vielä tuo jalo taito tehdä uskomattomankin tuntuisia väriyhdistelmiä, niin että lopputulos on kerrassaan viihtyisä.

      Delete
  4. Ompa mielenkiintoinen väri- & materiaalimaailma! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Samaa mieltä, ja vielä erityisesti tuon eilisen showroom käynnin jälkeen tuntuu, että pitää äkkiä tilata omaan sisustuspuotiin iso kasa eri värisiä samettipäällisiä :)

      Delete