Sisustusterveisiä herttaselta

Kevään ja kesän sisustustrendeissä näkyy edelleen rakkaus luonnonmateriaaleihin. Pellavaisia tuotteita näkyy yhä enemmän markkinoilla, ja uusia valmistajia sekä eri sävyisiä tuotteita tupsahtelee kauppoihin. Sisustuskauppani herttanen sai valikoimiinsa viime vuoden lopulla uuden kivan suomalaisen pellavatekstiilien tuottajan eli Käinby 1925 Heaven Linen -sarjan. Nyt kevään myötä tuo pellava petivaatteiden merkki lanseerasi tuplaleveän pussilakanan sekä aluslakanan aiemman valikoimansa jatkoksi. Käinbyn pellavalakanat ovat ihanan pehmeää kivipestyä kangasta, eli petivaatteet eivät vaadi vuosien "pehmentämistä" omassa käytössä, vaan ovat sen sijaan heti mukavat. Vuodetekstiileissä tuo on mielestäni erittäin tärkeää.

Pellavaa, puuvillaa ja hamppua löytyy myös muiden valmistajien valikoimasta. Värisävyt vaihtelevat mustan, tummansinisen, harmaan, beigen ja valkoisen paleteilla. Perus värivalikoima täydentyy myös kausittaisilla trendiväreillä. Juuri nyt merellinen tummansininen, mutta myös toisaalta herkän roosan sävyt ovat, ovat sisustajan värisuorassa vahvasti mukana.

Pelkistetymmän sisustustyylin lisäksi on tarjolla myös paljon muuta. Näyttävät kukkakuosit ovat edelleen suosittuja. Samoin sametti materiaalina pitää edelleen pintansa. Herttaseltakin löytyy huikea värisuora eri sävyisiä Svaneforsin tyynynpäällisiä. Nyt kevät ja kesä malliston myötä sameteista löytyy myös heleitä kirkkaita sävyjä.

Sisustajan suosikkeja ovat edelleen myös viherkasvit ja kukat. Kukkien istutukseen on tarjolla ruukkujen lisäksi myös muita vaihtoehtoja, kuten herttaselta löytyvä Greyscale designin Nets-kukkapussi. Netsin tavoin kevään ja kesän sisutustuotteet ovat mielellään monikäyttöisiä niin, että sama tuote soveltuu sekä sisä- että ulkokäyttöön. Lämpimien säiden saapuessa on kiva laajentaa sisätilojen neliöt myös parvekkeen tai terassin puolelle.

Keittiön puolella jatkuu edelleen rouheiden keramiikka-astioiden suosio. Kotoisa ja rento keittiö on toimiva, mutta tyyliä voi maustaa boheemisti vanhojen ja uusien tavaroiden liitolla. Astiat saavat olla esillä avohyllyillä, ja kivat maustepurkit ja purnukat voivat yhtälailla olla myös näkösällä. Herttaselta asiakkaat hankkivat edelleen paljon myös Nicolas Vahén hyviä herkkutuotteita. Valikoima on kevään myötä laajentunut entisestään, ja nyt onkin tarjolla piknik-varusteita, grillaustuotteita ja raikkaita juomia aiempien vanhojen suosikkien lisäksi.

Viimeisenä nostona mainitsen pyykkietikat. Ne ovat edelleen kovasti pinnalla siinä missä muutenkin ekologiset kodin puhdistustuotteet ja luonnonkosmetiikka. Markkinoille on saapunut useita suomalaisia merkkejä ja toimijoita. Olen kiinnostuneena testaillut niistä useampia, ja herttasen valikoimaan on nyt vakiintunut Murena Decon pyykkietikat sekä suoristussuihkeet.

Onko kevään ja kesän sisustusvärit innostaneet sinua uudistamaan kotia? Meillä omassa kodissa sesongit näkyvät aika maltillisesti, mutta kyllä muutaman uuden tyynynpäällisen vaihto sohvalle saa sisustukseen aina hehkumaan uutena.

Ah, kevät on tosiaan täällä!
















10 comments

  1. Itsekin olen pyykkietikkaa testannut ja sen sen verran hyväksi todennut, että jatkossa se onkin huuhteluaineen sijasta ostoslistalleni :)

    https://blingershimmer.blogspot.fi/2018/03/raikkautta-luonnollisesti.html

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pyykkietikka on ihan ykkönen, kun pyykkikoneesta haluaa karkoittaa tunkkaisen hajun. Meillä pyykkietikka ja huuhteluaine löytyvät kummatkin kodinhoitohuoneen hyllystä, ja niitä käytetään hieman vuoron perään.

      Delete
  2. Ihanaa että luonnonmateriaalien suosio kasvaa, itsekin suosin paljon mm. pellavaa. Pyykkietikka on täällä myös käytössä, itse tehtynä tosin koska se on sillein huomattavasti halvempaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pyykkietikka onnistuu tosiaan itse tehtynäkin! Tuo merkki (Murena Deco), jonka valkkasin herttaselle, sekoitetaan Ranskan Grassessa, eli etikan mukana on parfyymi, josta jää tuoksua myös puhtaaseen pyykkiin. Kiva ominaisuus, jos tuoksuja sietää (löytyy sieltä tosin vaihtoehtoja, joissa tuoksu on niin mieto, että puhtaassa pyykissä ei ole tuoksujäämiä).

      Delete
  3. Ihania tuotteita :) Nuo valkoiset ja harmaansiniset tyynynpäälliset alkoivat heti kiinnostaa minua kun "sininen kauteni" on alkanut. Ovatko ne kenen ja mikä on koko?
    Pyykkietikkaa olen käyttänyt jo pitkään ja aaah, se tuoksu! Taivaallista :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noita pyykkietikkamerkkejä on monia, ja omissa testeissäni olen todennut että läheskään niistä kaikista ei jää tuoksua puhtaaseen pyykkiin. Itse tykkään, että kiva jos jää :)

      Tarkoitat varmaan noilla tyynynpäällisillä juuri nyt perjantaina herttaselle saapuneita Svaneforsin kesäisiä (reikäompleisia, pitsimäisiä) sinisiä ja valkoisia yksilöitä? Niiden koko 45x45 cm, ja niihin passaa myös 50x50 cm kokoinen sisätyyny, jos lopputulos saa olla hieman muhkeampi :)

      Kesäisen päällisen materiaali on puuvilla. Nämä ilmestyvät herttasen nettikaupan puolelle ensi viikolla.

      Delete
  4. Minua himottaisi hankkia vihreät samettiverhot meidän olohuoneeseen, mutta mistään en ole löytänyt ainakaan kohtuuhintaisia.
    En ole testannut pyykkietikkaa, vaikka kehuja siitä olen kyllä kuullut.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vihreä on lemppari värini, joten liputan kyllä vihreiden olkkariverhojen puolesta! :)

      Viitteeksi voin kertoa, että 250 cm pitkät Svaneforsin vihreät (muutama eri vihreä löytyy) samettiverhot maksavat 95,- 2 kpl pakkaus. Heiltä löytyy myös pidempi 280 cm malli. Tuossa 2,5 metrisessä vaihtoehdossa on purjerengasripustus.

      Muiden valmistajien vaihtoehtoja en ole bongaillut, joten en osaa verrata, onko Svaneforsin hintataso huokea vai arvokkaammasta päästä. Veikkaisin, että kohtuuhintainen.

      Delete
  5. Ihania kuvia! Pyykkietikka on mulle ihan uusi juttu, pitääkin joskus testata.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa kokeilla varsinkin jos pyykkikone kaipaa raikastamista!

      Delete