Ihanat pihat

2.8.2020 sunnuntaina on vuorossa kesän toinen avoimet puutarhat -päivä täällä Loviisassa. Itse kävin kiertelemässä pihoja ja puutarhoja jo kertaalleen tälle kesää, mutta sunnuntaina voisi ottaa pienet uusinnat, tai käydä ainakin kahvittelemassa jollain kivalla kesäpihalla. Sunnuntaina pop up -kahveja tarjoilee useampikin pihapiiri. Tervetuloa siis Loviisaan!

Oma pihamme on vielä ihan mullin mallin, mutta vanhat istutukset ovat antaneet ihanasti kukkaloistoa koko alkukesän. Nyt vuorossa ovat vielä muutamat erilaiset hortensiat, ja niitä olen napannut maljakkoon viimeisten ruusujen kaveriksi.

Loppukesästä on vielä hyvin aikaa tehdä istutuksia ja muutoksia kukkapenkkeihin. Ensi kesänä meidänkin pihalla pääsemme sitten tositoimiin pihan viihtyvyyden osalta. Tänä kesänä syntyi jo uusittu sisäänkäynti terasseineen sekä vähintäänkin tilapäinen kukkapenkki, johon pelastin muuttuvan pihan alta perennat.

Hyvää loppuviikkoa! Meinasin huristella huomenna Tuusulaan Asuntomessujen pressipäivän merkeissä. Sieltä kerron siis kuulumisia seuraavaksi.


8 comments

  1. Minun pihani kaipaisi kyllä hellää huomaa. Sateiden takia ruohon leikkaaminenkin jäänyt turhan pitkälle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meidän piha kaipaa puskutraktoria :D On multakasa ja sorakasa ja heinää :))

      Delete
  2. Me vasta muutettiin tähän uuteen kotiin ja pihalle ei olla ehditty tekemään yhtään mitään ja siltä se kyllä näyttääkin, melkein hävettää....

    Kaunis blogi sulla! 💜

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kaikki aikanaan... eikös niin viisaasti tuumata?! Meilläkin pihahommiin keskitytään vasta kun remppapuoli on jotenkin hanskassa.

      Delete
  3. Loviisan pihat jäävät todennäköisesti tänäkin vuonna näkemättä. Pressipäivään on tarkoitus minunkin ajella.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pressipäivältä juuri palanneena mietin vanhan talon remppaa vs ihan uuden rakentamista. Molemmissa puolensa! :)

      Delete
  4. Me harjoiteltiin tänä vuonna hyötykasvien viljelyä, osa onnistui, osa ei. Kukat olivat niitä, joita ei saatu kukoistamaan :/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Puutarhahommat vaatii kyllä yritystystä, kokemusta ja lopulta niitä onnistumisiakin. Monivuotiset yrtit ovat olleet omalla pihalla aina menestys, ja 1-vuotisen kesäkukat myös. Kesäkurpitsa, retiisit, porkkanat ja tilli samoin helppoja viljeltäviä. Tomaatteja ja chilejäkin saimme onnistumaan aiemman kodin kasvihuoneessa.

      Kokeneet puutarhaihmiset aina jaksavat muistuttaa lannoittamisen tarpeesta. Itse annan kasveille lähinnä vettä (useimmiten...) ja ihmettelen miten esimerkiksi amppelit eivät jaksa koko kesää.

      Delete