Loviisan wanhat talot 2021 (lippuarvonta!)

Näyttää vahvasti siltä, että Loviisan wanhat talot vuosimallia 2021 päästää järjestämään. Itse odotan innolla elokuun viimeistä viikonvaihdetta, ja loviisalaisen tunnelmallisen tapahtuman toteutumista. Tänä vuonna wanhat talot -tapahtumassa on mukana lukuisia uusia kohteita. Kotikohteita on muutenkin runsaasti tarjolla. Tapahtuman rikkaus on päästä seuraamaan miten vanhojen talojen remontointi ja sisustaminen on edennyt sitten viime näkemältä.

Tapahtuma on kerännyt ympärilleen myös lukuisia oheispalveluja, kirppismyyjiä ja muun muassa suositun tuottajatorin. Syysmarkkinoiden henkeen tuottajatorilta löytyy  pientuottajien herkkuja, kukkia ja sisustustuotteita. Ympärivuotisten kahviloiden ja ravintoloiden lisäksi kaupunkilaiset kunnostautuvat jälleen pop up -kahviloiden ja ruokapaikkojen merkeissä.

Wanhat talot -kohteita löytyy Loviisan keskustan alueen lisäksi esimerkiksi Skinnarbystä (Loviisasta Lapinjärven suuntaan) ja Ruotsinpyhtään ruukkialueelta. Täältä löytyy vuoden 2021 kartta.

Kävin tänään kävelyllä Loviisan Alakaupungissa ja Garnissonissa. Parin viikon päästä pääsemme sitten kurkistamaan talokohteiden pihamaille ja sisätiloihin oikein kutsuttuna. Tervetuloa!

Lisätietoja tapahtumasta ja lipunmyynnistä löydät täältä.

Haluatko voittaa kahden hengen lippupaketin vuoden 2021 Loviisan wanhoihin taloihin? Järjestän arvonnan sisustusblogini Instagramissa. Jos et käytä kyseistä some-kanavaa, niin voit osallistua arvontaan myös lisäämällä kommenttisi tämän blogipostauksen alle. Arvontaan voi osallistua täällä blogissa ja Instassa 22.8.21 sunnuntaihin asti. Arvonnan suoritan 23.8. maanantaina. Muista lisätä blogikommenttiin myös yhteystietosi (sähköpostiosoite), jotta pystyn tiedottamaan sinulle mahdollisesta voitostasi. Yhteystietoja ei käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen. Voit myös tuplata voittomahdollisuudet osallistumalla arvontaan sekä blogin että Instagramin puolella.
















7 comments

  1. Mukaan arvontaan täältä blogin kautta. Kauniita kuvia. salli.moilanen35@gmail.com

    ReplyDelete
  2. Kiitokset sinulle kun saan osallistua näin blogin kautta.
    henna.holappa1@luukku.com

    ReplyDelete
  3. En ole käynyt aikaisemmin. Mukava arvonta! maija.sulku@gmail.com

    ReplyDelete
  4. Arvonta suoritetaan tänään 23.8. blogikommenttien ja IG-osallistumien keskuudessa. Onnea arvontaan!

    ReplyDelete