Sunnuntain päiväkävelymme kohteeksi valikoitui tänään Sipoossa sijaitseva Sälgkullan puutarha, joka toivotti vierailijat tervetulleeksi avoimien puutarhojen merkeissä. Tilan piha-alue oli jaettu erilaisiin "huoneisiin" ja niitä yhdisti heinikkoon ajettu vihreä polku. Vanhojen aittojen, saunarakennusten, myllyn, kasvihuoneen ja asuinrakennusten läheisyyteen oli rakentunut erilaisia istutusalueita, hyötytarhaa ja monia mukavia paikkoja istuskella. Puutarhasta löytyi myös kauniita asetelmia, betonitöitä sekä vanhoja esineitä. Vanhassa savusaunassa näytti olevan nallejen teekutsut meneillään, ja hyötytarhassa puolestaan kenttävuode kitkijän lepotaukoa varten. Veikkaan, että pihasta löytyy monta mieleistä taukopaikkaa kahvihetkeä varten säällä kuin säällä.
Puutarhavierailu tarjosi monia ideoita, joita voisi soveltaa myös omalle pihalle. Sälgkullan puutarhasta voisi myös napata mukaan tietyn mutkattomuuden ja rentouden toteuttaa ideoita. Erilaisia olemassa olevia materiaaleja voi myös jatkohyödyntää pihamaalla tai vaikkapa hyötytarhan rakenteluun.
Harmi kun eilinen puutarhapäivä ei sopinut omaan ohjelmaani. Sälgkullan puutarha Sipoossa näyttää minusta todella hurmaavalta. Vähän salaperäinen ja ihanan rento paikka. Tämä täytyy päästä joskus myös itse kokemaan paikan päällä.
ReplyDeleteSälgkullassa kannattaa vierailla, kun talon emäntä pitää pop up -tapahtumia. Häneen voi olla myös suoraan yhteydessä esimerkiksi tuon postauksessa mainitun Facebook sivun kautta, ja pyytää omaa privaattikäyntiä.
DeleteOnpa ihana puutarha <3 Kaunista viikkoa sinulle <3
ReplyDeleteSälgkullan puutarhassa oli kokoa! Puutarhassa riittikin erilaisia toimintoja ja näkymiä jaoteltuina pihan eri osiin.
Delete