Tässä kevään mittaan olen käynyt oppimassa valokuvausta ja inspiroitumassa muiden kuvaajien seurasta kahteen otteeseen. Ensimmäinen valokuvaussessio oli täällä loviisanseudulla Maria Kalmi Photographyn -kuvakurssilla. Kameran manuaalisäätöjä on kiva välillä pohtia isommalla porukalla, ja kerrata asetuksia ohjatusti. Kurssihetkestä tuntuu aina jäävän joku uusi ajatus tai idea mieleen tulevia kuvaussessioita varten. Olen myös itse pitänyt kursseista, joissa osaanottajilla on hyvinkin erilaista taustaa ja osaamistasoa. Päivästä tulee yleensä sangen mielenkiintoinen ja inspiroiva.
Aiemmin taistelin ainakin jossain määrin valokuvien tarkkuuden kanssa. Välillä kuvissa on tietysti tarkoituskin olla utuisuutta tai epätarkkuutta, sanotaanko nyt vaikka taiteellisena vaikutelmana. Kuvaustilanteessa on tietysti ihanteellista jos tekniikka palvelee omaa näkemystä, eikä lopputulos jää vajaaksi sen vuoksi, että ei osannut jotain asetusta laittaa kohdilleen.
Nyt viime aikoina olen pelaillut enemmän kamerasäätöjen kanssa hakien juuri oikeanlaista tunnelmaa. Tummasävyisissä kuvissa on oma viehätyksensä, kunhan vain muistaa, että niissäkin se taika nimenomaan syntyy valon määrän hallinnalla. Erilaisiin lopputuloksiin pääsee hakemalla kameran sulkijan nopeuden, ISO herkkyyden ja kameran objektiivin aukon (f-luku) välistä kombinaatiota. Hyvinkin erilaisia tunnelmia taltioituu kuviksi testailemalla eri valotusaikoja sekä objektiivin aukon kokoa.
Keväinen valokuvauspäivämme sattui hieman viileähköön hetkeen. Kalmien hurmaava huvikumpu tiluksineen on kuitenkin inspiroiva ympäristö, jossa kivoja kuvauskulmia ja -kohteita löytyy jokaisella käynnillä. Vanha talo pihapiireineen sykähdyttää, ja saa unelmoimaan omasta vanhasta remonttikohteesta. Ehkä vielä joskus...
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Ihania kuvia, monenlaista eri tunnelmaa. Tykkään!
ReplyDeleteKiitos Virpi :)
DeleteOma koti on suhteellisen uutukainen, joten vanhan talon pihapiirissä sitä kuvailee intoa täynnä. Oman kodin piha tuntuu vanhojen rakennusten rinnalla aika tylsältä.
Sitten joskus kun tämä elämän hektisyys hieman helpottaa niin haluan ehdottomasti itsekin jonkinlaisella valokuvauskurssilla käydä <3
ReplyDeleteSuosittelen! Kurssittelusta saa aina uutta inspiraatiota, jos tekniikka on jo muuten hallussa.
DeleteOmalta kohdaltani olen havainnut, että hektisyys ei taida helpottaa :) joten olen ottanut asiakseni järkätä itselleni näitä inspis-keitaita normi aherruksen sekaan. Piristää kummasti!
Valokuvaustaidon haluaisin oppia. Jospa joku päivä pääsisin kurssillekin. -Katta /Arki(paska)ruokaa www.arkipaskaruokaa.fi
ReplyDeleteMulle on tähän kohtaan parhaiten sopineet nämä muutaman tunnin kurssisessiot. Jossain vaiheessa olisi unelma käydä valokuvaajan ammattitutkinto.
DeleteKauniita kuvia! Minä räpsin nykyään kaikki kuvat kännykällä. Muutaman kerran olen valokuvauskurssille osallistunut, mutta ne opit olen jo unohtanut.
ReplyDeletePuhelimella saa kyllä melko hyviä kuvia varsinkin someen. Printiksi teen kyllä mieluiten järkkärillä otettuja kuvia.
DeleteHyvännäköistä on tullut! Mulla kännykkä ei vielä ole vienyt blogikuvien virkaa, Instan stoorit ja osa Instakuvista tulee tosin sillä napattua. Elän edelleen ihan järkkärimaailmalle :D
ReplyDeletehanna
https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi
Sama meno täälläkin. Mulla on puhelimena ollut vajaan vuoden Huawein P20 PRO, ja kyllähän se hyviä kuvia napsii someen. Muuten kyllä järkkäriä roudaan mukana :)
Delete