Viinatornilta kartanolle

Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma vuosimallia 2022 on nyt käynnissä. Kiertelimme tänään etäkohteita Isnäsissä ja sen lisäksi vierailimme muutamissa kaupunkialueen kodeissa. Lauantain kierrokseen saimme mahtumaan Villa Limpun, Viinatornin ja Lilla Ljuvan. Ruokapausseja vietimme Kuninkaanlammen pihamaalla sekä myöhemmin Helgasin pop up -ravintolassa. Isnäsissä vierailimme Pihlajarinteessä ja Labbyn kartanossa. Etäkohteissa ehtii yleensä jutella pidemmän kaavan mukaan asukkaiden kanssa, ja siinä samalla tulee vaihdettua remonttikuulumisia puolin ja toisin. Kaupunkialueella tuntui puolestaan olevan aikamoiset hulinat. Vaikuttaa siltä, että parin hiljaisemman vuoden jälkeen vanhojen talojen ystävät ovat jälleen runsaslukuisina liikenteessä.

Kirppismyyntejä en ehtinyt tänään juurikaan silmäillä, mutta Viinatornin pihalta ostin ison taulunkehyksen tulevia projekteja silmällä pitäen. Kirpparihaukoille on kyllä kaupunki pullollaan erilaisia myyntipisteitä vähän joka kadunkulmassa ja pihamailla. Ihania taukopaikkoja on Smaku-tapahtuman lisäksi tarjolla myös runsaasti, ja hyvä niin. Tuhannet viikonlopun aikana kaupungissamme vierailevat tarvitsevatkin laajan tarjonnan kahvittelu- ja ruokailupaikkoja. 

Villa Limpussa en ole vieraillut aiempien omistajien aikaan, mutta nyt uusien omistajien myötä talo on jälleen vanhoissa taloissa mukana. Kodista löytyi kivoja vanhoista ikkunoista rakennettuja kaapistoja sekä väliovia. Sisustusväreissä oli samaa heleyttä ja värikkyyttä kuin talon asukkaan omassa taiteessa, jota oli myös runsaasti esillä. 

Vanhan Viinatornin viehätys on runsas taide ja jäämistö Kai Nissisen ateljeessa, joka näyttää säilytetyn lähes ennallaan. Perhe asuttaa rakennuksen alakertaa, ja Viinatornin taideosasto kunnoittaa mennyttä, ja se näyttää sangen monipuoliselta.

Isnäsissä sijaitseva Pihlajarinne on yksi saha-alueella säilyneistä työntekijöiden taloista. 1800-luvun loppupuolella Pihlajarinteessäkin on ollut neljä hellahuonetta. Entiset työntekijöiden talot sijaitsevat saha-alueen välittömässä läheisyydessä, ja saha työntekijöineen on muodostanutkin tiiviin kyläyhteisön. Onneksi näitä entisiä työntekijöiden taloja on säilynyt kolme kappaletta kylänraitin varrella.

Labbyn kartanon päärakennuksen historia ulottuu 1860-luvulle, jolloin rakennus siirrettiin nykyisille sijoilleen. Tällä hetkellä kartanossa remontoidaan keittiötä, ja piha-alueen runsaissa rakennuksissa riittänee remontoitavaa kohde kerrallaan. Kartanon isot ikkunat antavat kauniisti valoa, ja takapihan puolen katettu terassialue houkuttaa nauttimaan kesäiltojen leppeästä tunnelmasta. Pihamaalla kartanon naapurissa on vanha väentupa, jonka edustalla voi nauttia kahvihetkestä Makedonian männyn varjossa.

Kuvat © Lilla Lovisa Photography: 1-3 Labbyn kartano, 4-5 Pihlajarinne, 6-10 Viinatorni, 11-16 Villa Limppu




















2 comments

  1. Jännää ettemme tavanneet vaikka samoihin aikoihin ollaan liikuttu Loviisassa mutta kohteet menneet varmaan ristiin. Viinatorni on muuttunut paljon siitä kun itse siellä viimeksi kävin 2019 kesällä. Jännä talo kaiken kaikkiaan ja Kiva, että Nissisen ateljee on säilytetty ennallaan.
    Villa Limppu on puolestaan minulle hyvin tuttu taloa ja oli mukavasti muuttunut ja päivittynyt nyt uusien omistajien aikana. Ihania pastellisävyjä olohuoneessa ja tuo taide lumosi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä meni tyttären kanssa muutama tunti Isnäsin etäkohteissa pyörähtäessä, mutta tosiaan nuo Garnissonin Viinatorni ja Limppu katsastettiin varmaan sinun kanssasi aika samoihin aikoihin :) Limpussa kävin ekaa kertaa, ja tykkäsin kyllä!

      Delete