Harmaa savimaali seinäpinnoille

Saimme juuri pintaremontin valmiiksi sisustuskaupallani herttasella. Liiketila on noin 92 neliöinen, ja kyseessä on kivitalo. Seiniä ei ole levytty, vaan niissä on rappaus. Edellisten vuokralaisten jäljiltä seinissä oli reikiä, proppauksia, koukkuja ja muutakin elämisen jälkeä. Pääsääntöisesti seinät olivat kulahtaneen valkoiset ja osittain likaiset. Jostain syystä yhdelle seinälle oli laitettu pieni siivu tapettia (tolpparakenne).

Liiketilasta piti siis saada melko edullisesti ja omien remonttitaitojen puitteissa viihtyisä ja hyvät puitteet luova tausta sisustustuotteilla. Mietiskelin erilaisten materiaalien välillä, ja lopulta päädyin savimaaliin. Tuotetta olin jo kiinnostuneena bongaillut muutamilta aiemmilta sisustus- ja remonttiaiheisilta messuilta, Domus Classican liikkeessaä Helsingin Erottajalla sekä Parolan Asema -blogista. Parolan Aseman savimaali -postaus onkin tehty yhteistyössä Domus Classican kanssa, joten blogipostauksesta sain oivia vinkkejä varsinkin haluamani harmaan sävyn sävytykseen.

Savimaalin merkki on Biofarben. Sävyttämättömänä maali on luonnonvalkoinen. Sävytys tehdään sävytystahnoilla, eli kannattaa testailla haluamaansa sävyä ensin pienempinä erinä. Haluamani harmaan sävy syntyi vihreällä umbralla sekä mustalla pigmentillä. Syvyyden sävyyn antaa vihreä, eli näkisin, että pelkällä mustalla ei saa oikeaa harmaata aikaiseksi. 10 litran savimaali ämpäriin meni noin kaksi pulloa vihreää umbraa ja noin yksi pullo mustaa sävyä. Maali näyttää sangossa tummemmalta kuin kuivuessaan seinässä. Kannattaa tehdä siis "liian" tumma sävy, koska savimaali kuivuessaan vaalenee selkeästi.

Maalasimme suoraan vanhan valkoisen maalin päälle. Savimaalia voi huiskia suuntaan jos toiseen pensselillä, varsinkin jos haluaa betonimaisen epäsäännöllisen pinnan. Yksi käsittelykerta antaa peittävän lopputuloksen, mutta halutessaan voi esimerkiksi paikkamaalata uudelleen. Savimaali on suhteellisen paksua, eikä maalipintaa voi pitkään hienosäätää, sillä maali kuivuu nopeasti. Tasaisempaa maalipintaa toivova voi kokeilla maalin telaamista. Meillä käytössä oli tosiaan hyvälaatuiset pensselit.

Vanhaan maaliseinään savimaali levittyi suhteellisen vaivattomasti, mutta koska halusin maalata yhden koeseinänpätkän uudestaan (ensimmäinen harmaasävy jäi kuivuttuaan liian vaaleaksi), niin selkeästi toisen kerroksen vetäminen savimaalin päälle oli työläämpää, koska pensseli ei kulkenut seinällä enää niin sutjakkaasti. Savimaalilla vedettiin huolettomasti myös pieni myymälätilassa ollut tapettipätkä ylitse. Tapetissa ollut kohokuvio jäi jossain määrin näkyviin, mutta lopputulos on senkin osalta ihan siedettävä. Tapetti sinällään pysyi seinässä hyvin, sillä savimaali kuivuu nopeaan, eikä lähtenyt liottamaan tapettia seinästä.

Lopputuloksena meillä on myymälässä omaan silmääni todella kivat seinät, eli harmaan sävy on onnistunut ja sopii herttasen tyyliin. Maalia meni kahteen pitkään seinään (2x(10x2,80m)) noin 11 litraa. Olemme sutineet savimaalilla (sävyttämätön valkoinen) myös uuden karheaa puupintaa ja muita nopeita pikku projekteja, kuten vanhoja huonekaluja.

Seuraava savimaaliprojekti löytyy varmasti täältä meiltä kotoa. Ideoita on ainakin jokunen mielessä!

Info: Savimaali on hengittävä, muoviton, ekologinen, liuotinvapaa, hyvin peittävä ja näin ollen myös allergiaystävällinen tuote. Savimaali antaa himmeän pinnan maalatulle kohteelle. 

Kuvassa näkyy kahteen kertaa maalattu seinän pätkä herttasen puodilta Loviisassa. Vanha senkki on Askon tuotantoa ja mainio Kierrätyskeskuslöytö menneiltä vuosilta. Oblong -lyhdyt ovat Ib Laursenin uutta mallistoa, ja keraamiset Pablo-jakkarat puolestaan uutta House Doctorilta. Keraamiset koristepallot ovat Bloomingvillen. Ihana tyynynpäällinen (harmaa / vihreä) on 1kertaa2 -brändin valikoimasta. Kaikki tuotteet löytyvät tietysti herttasen valikoimasta.



10 comments

  1. Näyttääpä hyvältä. Savimaali kuulostaa omaan korvaan ihan uudelta jutulta, mutta näyttää ainakin todella toimivalta ja kauniilta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Seiniin savimaali on ihan nappi, jos hieman epätasaisempi jälki on se mitä haetaan. Täysin tasaista tuosta olisi oman kokemukseni mukaan aika vaikea saada.

      Maalin hengittävyys ja ekologisuus ovat isoja plussia.

      Delete
  2. Minulle uusi juttu. Mutta hienoa, että on ekologinen tuote. Liuotin ja muu allergisia on koko ajan enemmän. Lopputulos oli kaunis.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lopputulos on "betonimainen", ja se oli look mitä lähdin hakemaankin. Itse olen harmaan sävyn ystävä, joten seinien väri mielyttää kovasti omaa silmää.

      Delete
  3. Näyttää todella hyvältä! Tykkään tuosta vähän boheemista ja huolettomasta ilmeestä! Heti aloin miettimään, mitä meillä kotona voisi maalata savimaalilla :D

    Herttanen näyttää herttaiselta paikalta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Savi- ja kalkki(liitu)maalit ovat inspiroivia matskuja. Mullakin alkaa aina idikset viriämään, kun hyviä remppa vaihtoehtoja tulee eteen :)

      Delete
  4. Näyttäpä kivalta ja kuulostaa mielenkiintoiselta! Millaisissa hinnoissa savimaali mahtaa pyöriä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, tykkään itsekin tuosta lopputuloksesta :)

      Savimaali (10 litran sanko) maksaa 110,-. Ei siis se halvin maali vaihtoehto, mutta toisaalta peittävyys on aika napissa, joten menekkiin vaikuttaa tietysti suoraan.

      Delete