Kattausideoita

Höganåsin seurantalo julkaisee kattausideoita Facebook-sivustollaan. Monet seurantaloa vuokraavat juhlijat miettivätkin oman juhlansa teemaa, värivalintoja, kattauksen johtavaa ideaa sekä käytännön ratkaisuja.

Seurantalon väki on halunnut vinkata pieniä kivoja näkökulmia kattauksen ideointiin. Melko pienillä selkeillä valinnoilla saa tilaan kuin tilaan juhlan tuntua. Varsinkin jos väriteema on harkittu ja sopusointuinen, syntyy tämän ympärille juhlava tunnelma.

Askartelijat voivat tehdä paljon itse, mutta omasta puolestani voin sanoa, että kyllä astioiden valinnalla, kynttilöin, muulla valaistuksella sekä tekstiilein jo pärjää pitkälle. Oma "diy" kapasiteettini on yleensä vähän heikolla hapella, ja välttelen ainakin suurimpia askartelutalkoita. Ja onneksi kaupoilta saa tätä nykyään myös kivoja juhlan oheistarvikkeita kuten pom-pomeja ja muita paperikoristeita. Liputtaisin myös vahvasti luonnonkukkien nimeen näin kesäisten juhlien rakentelun suhteen.

Juhlakoristelua ja kattausta mietittäessä kannattaa katsastaa myös omat varastot. Luovat somistusideat ovat niitä parhaita: voisiko vanhoja kirjoja, levyjä, julisteita tai muuta rekvisiittaa hyödyntää? Teemaan tuo tietysti persoonallisen lisänsä, jos juhlan voi rakentaa tietyn harrastuksen, aikakauden tai kiinnostuksen kohteen ympärille.

Seuraavissa esimerkki kuvissa on juhlapöydän kattaus luotu luonnonläheisten ja harmoonisten värien ympärille. Valkoinen, vihreä ja vanhojen kirjojen ruskeat sävyt sopivat kivasti alkukesäisen juhlan tunnelmaan sekä vanhan seurantalon henkeen. Kattauksessa on hyödynnetty sesongin kesäkukkia, päällystetty säilykepurkkeja pahvilla ja pitsillä ja tuotu kattaukseen korkeuseroja pienillä kirjapinolla. Astiat ovat puolestaan pelkistettyjä ja seurantalon irtaimistosta löytyviä. Vanhat valkoiset posliinit ja kirkas lasi ovat aina hyvä valinta.

Höganås -seurantaloa vuokraa tukiyhdistys Hembygdens Vänner i Pernå.





Follow my blog with Bloglovin

No comments